Blogi: Olennaista on ollut identiteetin kehittyminen

Olen elämäni eri vaiheissa kuulunut aika moneen yhdistykseen ja myös toiminut muutamien hallituksessa. Mikään niistä ei kuitenkaan ole yhtä täynnä muistoja kuin kuuluminen Terveystoimittajiin, sillä olen ollut perustamassa tätä yhdistystä.

Ensimmäiset ajatuksen yhdistyksen perustamisesta kuulin Sinikka Mustoselta, Uuden Suomen toimittajalta. Olin itse huomattavasti häntä kokemattomampi ja suhtauduin aiheellisesti Sinikkaan kunnioituksella. Olinkin iloinen, kun puheista tuli toimintaa tammikuussa 1987 ja pääsin mukaan joukkoon, joka perusti yhdistyksen.

Yhdistys, alun perin Lääketieteen toimittajat, on siis yhtä vanha kuin tyttäreni.

Kovin aktiivinen en heti perustamisen jälkeen ollut, sillä odotin toista lastani. Toukokuussa syntynyt vauva halusi tulla maailmaan huomattavasti etuajassa, ja jouduin sairauslomalle jo talvella. Kollegojen mielestä äitiyslomalaisella olisi ollut hyvin aikaa, mutta itseäni pelotti ajatus sairaalaan joutumisesta ennen aikojaan, mahdollisesta keskossynnytyksestä ja hankaluuksista, joiden alle kaikki muu jäisi. Yhdistys, alun perin Lääketieteen toimittajat, on siis yhtä vanha kuin tyttäreni.

Jottei minua pidettäisi vastuunpakoilijana, joka vain kirjoittaa nimen perustamispapereihin ja käy nauttimassa ennen joulua yhdistyksen tarjoamat jouluglögit, kerron nuorille jäsenille, että aktivoiduin palattuani taas työelämään. Toimin 1990-luvun vaihteessa yhdistyksen sihteerinä ja hallitukseen palasin toisen kerran 1990-luvun puolivälissä, myös sihteeriksi. Molemmat silloiset puheenjohtajat, Tellervo Aho ja Vesa Laaksonen kuten myös perustamisen puuhanainen Sinikka Mustonen ovat jo kuolleet.

Jännitin, miten pärjään minua kokeneempien ja osaavienpien kollegoiden joukossa.

Omassa elämässäni yhdistyksen alkuvuodet sekoittuvat muihin hyviin muistoihin, sillä samoina vuosina olin kahden pienen lapsen äiti, muutin uuteen asuntoon ja vaihdoin työpaikkaa. Kuulun siihen sukupolveen, jonka nuoruuteen kuului kaikenlainen yhdistystoiminta, vaikka joku voisi oikeutetusti sanoa, ettei Suomi-Nepal seuran jäsenyys tai Retkiluistelijoihin liittyminen ole erityisen epäitsekästä tai vaativaa. Se hyöty kaikenlaisesta toiminnasta ja puuhastelustakin kuitenkin on ollut, että yhdistystoimintaan liittyvä niin sanottu byrokratia oli tuttua. Se ei pelottanut, enemmän jännitin, miten pärjään minua kokeneempien ja osaavienpien kollegoiden joukossa.

Olen ollut sekä järjestämässä koulutustilaisuuksia että osallistunut niihin ja oppinut molemmista. Yhtä olennaista on ollut identiteetin kehittyminen, joka toki olisi kokemuksen karttuessa muutoinkin kohentunut, mutta johon yhteinen toiminta antoi myös keinoja.

Joistain kollegoista on tullut myös ystäviä.

Ensimmäisinä vuosina tunsin ainakin nimeltä ja kasvoilta kaikki yhdistyksen jäsenet. Samalla heidän työtään eri välineissä seurasi paljon kiinnostuneempana kuin jos kyse olisi mistä tahansa lehtijutusta, radio tai tv-lähetyksestä. Joistain kollegoista on tullut myös ystäviä.

Myöhemmin aktiivinen toiminta jäi, sillä yhdistyskiintiön elämässäni täyttivät toimitusosasto, SAL:n ja Vikesin hallitukset sekä pääluottamusmiehenä toimiminen. Nyt eläkeläisenä olen kaikesta sivussa, kuten kuuluukin.

Olen iloinen, että minua pyydettiin kirjoittamaan blogia. Suostuin tähän vähän samalla asenteella kuin noin 34 vuotta sitten, jolloin olin perustamassa yhdistystä. Tämä on elämäni ensimmäisen blogi, muut minua kokeneemmat jatkavat ja varmasti paljon paremmin.


Leena Mallat, 69: ”Aloitin urani kesätoimittajana Kouvolan Sanomissa ja jäin eläkkeelle Viva-lehdestä. Kirjoitan kolumneja Syöpä-lehteen. Kotini on Helsingissä, olen naimisissa ja minulla on kaksi aikuista lasta. Olen umpitavallinen sukkia kutova eläkeläisnainen. Kaupungissa viihdyn kahviloissa ja puistokummina, maalla risusavotassa.

Posted in tapahtumat.