Blogi: Kolmen kopla

Yhdistyksen perustamiseen ja toiminnan alkuvaiheisiin vahvasti liittynyt Lääkäriliiton tiedotuspäällikkö Maimu Halonen ja hänen kanssaan Lääketiede-tapahtumaan osallistuneet Apteekkariliiton tiedotuspäällikkö Erkki Kostiainen ja Lääketietokeskuksen toimitusjohtaja Erkki Alanko muodostivat ideointiryhmän; sen ”kolmen koplan”.

Tavoite heillä oli sama kuin yhdistykselläkin: kehittää ja parantaa alan toimittajien erikoisosaamista – alalla tapahtuneiden uusien innovaatioiden osalta. Eräs sellainen innovaatio oli sähköinen lääkemääräysten siirtojärjestelmä, johon pääsimme tutustumaan Kööpenhaminassa – jo vuonna 2003. Järjestelmän tuloon Suomessa meni vielä vuosia.

Pääosa lääketieteen innovaatioista, uusista lääkkeistä ja hoitomenetelmistä saa alkunsa Suomen rajojen ulkopuolella. Oli selvää, että alan toimittajiakin kiinnosti päästä lähemmäksi niitä laitoksia, missä lääkkeitä kehitetään – ja kuulla kuinka terveyden- ja lääkehuolto on hoidettu muualla.

”Alueelle oli julistettu jonkinlainen hätätila yllättävän lumisateen takia.”

Pari vuotta aikaisemmin kopla vei meidät New Yorkiin tutustumaan USA:n terveydenhuoltojärjestelmään ja muun muassa FinnPron rooliin siinä. Kävimme myös New Jerseyn puolella tutustumassa lääketehtaaseen. Siihen matkaan liittyi pari muistoa.

Samaan aikaan, kun olimme menossa paikalle bussilla, alueelle oli julistettu jonkinlainen hätätila yllättävän lumisateen takia. Ei lunta ollut kertynyt kuin noin seitsemän sentin verran, mutta amerikkalaiselle liikenteelle sekin oli liikaa. Paikallishallinto oli kehottanut kouluja ja työpaikkoja sulkemaan ovensa liikenteen minimoimiseksi. Paikallisilla ei autoissaan ollut talvirenkaita eikä juuri kokemusta liukkaista teistä, joten onnettomuusriski arvioitiin korkeaksi. Ja vaikka itse pysyisikin tiellä, niin moni muu ei pysyisi. Pienetkin onnettomuudet aiheuttaisivat valtavat ruuhkat – ihmiset juuttuisivat autoihinsa moottoriteille.

Niinpä lääketehtaaseenkaan emme päässeet heti, koska porttivahti ihmetteli, kuinka bussimme on siinä, vaikka liikennettä ei pitäisi olla – eikä heidänkään työntekijänsä ole tulleet töihin hätätilan takia. Onneksi yksi isännistämme saatiin kiinni tutkimuskeskuksesta, jonne hän oli tullut vähän myöhässä kelin takia. Hänen autossaan oli talvirenkaat, sillä hän oli kotoisin maan pohjoisosista, missä sellaisia käytetään talvisin.

Toinen sen reissun muistoihin jäänyt kokemus oli lounas WTC:n näköalaravintolassa, kaupungin kiertoajelun päätteeksi. Puoli vuotta myöhemminhän islamistiterroristit tuhosivat kahdella lentokoneella molemmat tornit.

”Omenapuun taimet sai jokainen viedä mukanaan ja istuttaa itse valitsemalleen paikalle.”

Toimittajayhdistyksen 15-vuotisjuhlia vietettiin Radisson Blue Royal hotellin kokoustiloissa vuonna 2003. Ohjelman yllätyksen oli järjestänyt Maarit Huovinen (nykyisin jälleen Tyrkkö), joka toi omina lahjoinaan ”yhdistyksen toimintaan merkittävästi vaikuttaneille ei-jäsenille” omenapuun taimet. Ne sai jokainen viedä mukanaan ja istuttaa itse valitsemalleen paikalle.

Mutta mistä ne taimet oli saatu?

Yksi ”kolmen koplan” yhdistyksen jäsenille järjestämistä ulkomaanmatkoista oli tavanomainen Tukholman risteily, jonka meno- ja paluumatkalla oli luentoja laivalla, mutta Tukholmassa menimme Karoliinisen instituutin naapuriin. Siellä nimittäin toimii Nobél-komitean lääketieteellinen komitea, jonka puheenjohtajana oli tuolloin viimeistä vuottaan suomalainen professori Ralf Pettersson. Hän oli luvannut kertoa meille komiteasta ja sen toiminnasta.

Tulimme paikalle sen verran etuajassa, että jouduimme odottelemaan puolisen tuntia pienessä puistossa. Joutessamme söimme siinä paikalla olleen omenapuun maahan pudonneita hedelmiä. Maarit otti muutaman mukaankin ja heitteli sitten paluumatkalla meille laivan saunaosaston porealtaassa likoaville välipalaksi. Itse hän taisi kerätä syömättä jääneet siemenkodat talteen.

Omenien siemenet Maarit vei tutulle puutarhurille, joka kasvatti taimet – ja niinpä minä päätin kutsua omenapuukerhon jäsenet meille skoolaamaan Pirjon saaman omenapuun kunniaksi.

Kuvassa on kuitenkin viisikko – Nobél-omenapuukerho – eli vasemmalta Erkki Kostiainen, Pirjo Kyläsalo, Anne-Maj Aunula, Maarit Tyrkkö ja Erkki Alanko Pirjon kasvattaman Nobél omenapuun äärellä mökillämme kesällä 2010. Heistä Apteekkariliiton Kostiainen, Lääkäriliiton Aunula ja Lääketietokeskuksen Alanko muodostivat viimeisen ”kolmen koplan”, jonka tavoitteena oli kehittää ja ajankohtaistaa alalla työskentelevien toimittajien tietämystä kansanterveydestä ja sen moninaisista toimijoista.

Kuva: Jaakko Kyläsalo


Kirjoittanut Jaakko Kyläsalo, 79: ”Aloitin urani toimittajana (lauluharrastuksen siivittämänä) Yleisradion radion ajankotaistoimituksessa ja jäin eläkkeelle YLE-TV 1:n asiaohjelmista. Tuotin ja ohjasin videoita perheyhtiössämme, mm. DVD:n Lääketieteen toimittajien 20-vuotisesta historiasta. Kirjoittelin kaksi omakustanteista elämänkertaa – ja kansanterveyteen liittyviä lehtijuttuja – joskus. Asun yhä Helsingissä ja kesälomailen ”Hiidenmökillä” Lohjalla. Naimisissa toisen kerran – edellisestä liitosta tytär ja tyttärentytär 15 vuotta. Viihdyn leipomalla hapanjuureen tehtyjä ruisleipäsiä.”

Blogi: Onnenpotku tietoon ja osaamiseen

Piti oikein tarkistaa Kuka kukin on -kirjasta, milloin minulla oli kunnia olla nykyisen Terveystoimittajat ry:n ja silloisen Lääketieteen toimittajat ry:n puheenjohtajana. Siitä on kauan, aloitin tasan 30 vuotta sitten. Ensimmäinen kauteni oli vuodet 1991−1992 ja toinen 2001−2002. Toimittajan elämässäni oli jo tapahtunut paljon, olin kulkenut Suomen Kuvalehden, Uuden Suomen ja Weilin + Göösin kautta Kotilieden lääketiedettä ja terveyttä seuraavaksi vakituiseksi avustajaksi. Lehden toimituspäällikkö Marja Orpo oli etsinyt tehtävään toimittajaa, joka jatkaisi edellisen avustajan työtä. Aihe houkutteli kahdestakin syystä – jos keskittyisin seuraamaan terveyttä, en astuisi lehden muiden toimittajien varpaille. Toiseksi olin kasvanut tohtorin, mummuni Eva Tulenheimon, ensimmäisenä lapsenlapsena ja kuullut kiinnostavia tarinoita hänen praktiikastaan, myös ajasta ennen syntymääni.

Lääketiede ja sen mahdollisuudet parantaa sairastunut näyttäytyivät minulle jännityskertomuksena. Kaikki oli loogista ja selvää, potilas tutkittiin, saatiin diagnoosi ja löydettiin oikea polku, miten edetä. Palkintona oli onnistumisen ilo – ja terveys!

”Täytyy osata esittää oikeita kysymyksiä, tuntea kulloinenkin sairaus, toimenpide, tutkimus.”

Vaikka toimittajalla on mahdollisuus haastatella parhaita asiantuntijoita, tämä ei vielä riitä oman erikoisalan jutun kirjoittamiseen. Täytyy osata esittää oikeita kysymyksiä, tuntea kulloinenkin sairaus, toimenpide, tutkimus – edes jollakin tavalla. Ja ymmärtää kokonaisuus. Tässä tuli apuun lääketiedettä ja terveyttä seuraaville toimittajille perustettu yhdistys. Ensimmäisenä puheenjohtajana oli Sinikka Mustonen, johon olin tutustunut Uudessa Suomessa, toisena Tellervo Aho, jota muistan nähneeni Yhtyneissä Kuvalehdissä. Joka tapauksessa Sinikka houkutteli minut mukaan – ja yllätyksekseni tulin melko pian valituksi puheenjohtajan tehtävään.

Epäilin osaamistani, mutta kun Jali Ruuskanen lupautui hallitukseen, päätös oli selvä. Jalilla oli kokemusta yhdistystoiminnasta ja Hyvä Terveys -lehden päätoimittajana paljon ideoita. Toinen yhdistystämme tukeva tuon ajan voimahenkilö oli Maimu Halonen, Lääkäriliiton tiedotuspäällikkö.

Yhteistyö tarmokkaiden kollegojen kanssa tuotti tulosta!

Jali Ruuskasen vetämänä yhdistykselle tehtiin säännöt ja hänen ehdotuksestaan perustettiin vuosittain jaettava ”Hyvän Tiedon Omena” -niminen palkinto. Se oli kiitos lääkärille, joka oli auttanut toimittajia työssään, ollut selkeäsanainen ja yhteistyöhaluinen. Konkreettista palkintoa mietittäessä esille nousivat erilaiset taideteokset, pienoispatsaat ja taulut. Sain neuvoteltua nuoruuden ystäväni Riitta Nelimarkan kanssa diilin hänen töistään, joihin Riitta lisäsi omenan tai sen symbolin. Hankimme niitä valmiiksi kehystettyinä useammalle vuodelle kerrallaan.

Maarit Tyrkkö ja Riitta Nelimarkka 10.10.2020 Bongan linnassa Loviisassa.


Tärkeä henkilö yhdistykselle oli myös Jaakko Kyläsalo, joka ryhtyi huolehtimaan rahasta, jota alkoi kertyä yhteistyökumppaneiden ostaessa jäsenten osoitteita omaa tiedottamistaan varten.

Pidin toiminnan tärkeimpänä tehtävänä koulutusta. Sitä suunniteltiin yhdessä isänniksi tarjoutuneiden Lääkäriliiton, Apteekkariliiton ja Lääketietokeskuksen kanssa. Toisin sanoen Maimun ja Erkkien Alanko ja Kostiainen – kanssa. Kursseja ja seminaareja järjestettiin vuosittain retkeillen ja luennoiden. Lisäksi oli vierailuja yliopistollisiin sairaaloihin sekä potilasjärjestöjen ja lääkevalmistajien toimitiloihin.

”Hiljaisuus oli pitkä ja vaikuttava, enkeli lensi läpi salin.”

Kerran, käytyämme ensiksi seuraamassa Naistenklinikassa synnytystä, tutustuimme seuraavana päivänä Etelä-Haagassa sijaitsevaan Oikeuslääketieteelliseen laitokseen. Siellä tehtiin ruumiinavauksia eli tutkittiin kuolemansyitä. Luentosalissa pidetyn esityksen jälkeen halukkaat pääsivät tutustumaan ruumiinavaussaliin. Tuoksu ei ollut houkutteleva. Paikalla oli legendaarinen patologi Martti Tenhu (15.12.1937−22.2.2015), joka ryhtyi esittelemään avaamaansa rouvashenkilöä. Hän otti irrottamansa kaksi munuaista käsiinsä – ja kysyi meiltä, mistä erotamme toisistaan oikean- ja vasemmanpuolisen munuaisen.

Hiljaisuus oli pitkä ja vaikuttava, enkeli lensi läpi salin. Oikeuslääketieteen erikoislääkäri rypisti otsaansa ja käänteli munuaisia. Meillä ei ollut aavistustakaan vastauksesta, munuaiset näyttivät keskenään niin samanlaisilta.

”Tehtävä on maallikolle vaikea”, Martti Tenhu sanoi, ”munuaiset ovat todellakin täysin samanlaisia. Mutta kyllä minä erotan oikean vasemmasta! Kas, tein oikeaan merkiksi pienen viillon!”

Toinen Tenhun oppi oli, että punaviinilasillinen päivittäin (!) pitää verisuonet puhtaina!

(Martti Tenhu Youtubessa, Ropecon 1997/ Fright Night, 5.10.2013)

Hieno, kouluttava ja tietoa jakava yhdistys

Yhdistyksessä tutustuin toimittajiin, joiden kanssa oli helppo ystävystyä. Soitin usein Maimulle tai Erkeille, kun piti löytää sopiva asiantuntija. Vuoden kohokohtana oli Messukeskuksessa järjestettävät Lääkäripäivät. Kokoonnuimme Pressitiloissa, kävimme viereisessä luentosalissa meille järjestetyissä tiedotustilaisuuksissa ja osallistuimme yhdistyksen vuosikokouksen ensimmäiseen osaan. Tämä käytäntö jatkuu – koronapoikkeuksin – edelleen. Tuolloin jaetaan myös ”Hyvän Tiedon Omena” -palkinto, joka sekin on edelleen Riitta Nelimarkan työ, värikäs serigrafia.

Terveystoimittajat on hieno, jäseniään kouluttava ja yhteistyökumppaniensa kautta tietoa jakava yhdistys. Aloittelevana terveys- ja lääketieteen toimittajana se oli minulle onnenpotku tietoon ja osaamiseen. Muistoja tapahtumista ja ”vanhemmista” jäsenistä on runsaasti – esimerkiksi blogin jo kirjoittaneesta perustajajäsenestä Leena Mallatista mieleeni tulee hänen ansioittensa lisäksi suussasulavat suklaakakut, joita Leena teki tilauksesta tärkeimpiin juhliin. Tai tapaus, kun Ulla Järvi nielaisi porealtaassa Hyvän Tiedon puusta (Nobel-puusta) poimimani omenan siemenet!



Maarit Tyrkkö järjestää parhaillaan Kansallisarkistossa omaa yksityiskokoelmaa, jonka teemana on ”Toimittajan työ”. Mukana on materiaalia myös hänen äitinsä ja isänsä toimittaja-ajoilta. Kiinnostava kokonaisuus liittyy vuosiin 1974–1981, jolloin Tyrkkö työskenteli presidentti Urho Kekkosen kirjaprojektien parissa. Niistä on ilmestynyt teokset Tyttö ja nauhuri sekä Presidentti ja toimittaja (2014 ja 2016, WSOY). Tyrkön julkaisut lääketieteen ja terveyden kansantajuistamisesta alkoivat vuonna 2000 kirjalla Suomen terveellisin kirja. Pääasialliseksi aiheiksi seuraavina vuosina nousivat äidin sairastuttua Alzheimerin tautiin – aivot, muisti, muistisairaudet ja uni – yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Terveystoimittajiin liittyy kiinnostava pokkarisarja, Duodecimin & Apteekki -sarja, jossa ilmestyi kymmenisen eri sairauksiin liittyvää opaskirjaa. Menestynein oli Tyrkön toimittama Muistihäiriöt, jota lopuksi myytiin eri ulkoasuin – siis myös kirjakauppojen kautta sekä lääketehtaiden lahjoittamana terveyskeskuksiin – kaikkiaan yli 30 000 kappaletta. Tästä on Maarit Tyrkön työhuoneen seinällä kunniakirja.

Blogi: Ilmankostuttajista se alkoi

Minä olin ollut toimittajana kiinnostunut terveysaiheista oikeastaan jo radioajoista eli 1960-luvun lopusta alkaen.

Elettiin talvikautta 1967−68 ja kylmän ulkoilman lämmittäminen asunnoissa – erityisesti taloissa, joissa oli keskuslämmitys – johti sisäilman kuivumiseen. Tavoiteltu 40−50 prosentin suhteellinen ilmankosteus jäi jopa alle 20 prosentin. Sisäilman kuivuudesta seurasi myös terveyshaittoja. Hengitysteiden limakalvot pyrkivät kuivumaan eivätkä pystyneet täyttämään tehtäväänsä hengitysilman kosteuttamisessa ja puhdistamisessa.

”Parhaaksi keinoksi osoittautui lopulta kostea pyyhe makuuhuoneen patterin päällä.”

Markkinoilla oli kirjava joukko ilmankostuttajia, joiden käyttökelpoisuus vaihteli kehnosta kurjaan. Kirjoittamassani jutussa parhaaksi keinoksi osoittautui lopulta kostea pyyhe makuuhuoneen patterin päällä; ei melua, ei vetoa, ei kalkkisaastetta ilmaan, ei sähkönkulutusta – ja huolto helppoa ja halpaa.

No, se oli ensisijaisesti aloittelevan kuluttajatoimittajan hommia se – mutta varsinaisista terveysaiheista kiinnostuin vasta aloittaessani television puolella ravitsemusta ja terveyttä käsitelleet ohjelmat vuonna 1972. Ravinto ja liikunta -ohjelmasarjaa seurasi Terveysruutu-sarja vuodesta 1975.

”Risto Pelkonen osoittautui erinomaiseksi, hauskaksi ja taidokkaaksi kansantajuistajaksi kansanterveystieteen saloissa.”

Yhtenä aiheena oli sokeritaudiksi kansanomaisesti nimitetty diabetes. Ja koska sisareni vanhin lapsi oli sairastunut tautiin 10-vuotiaana, se lisäsi kiinnostustani perehtyä asiaan. Lääkäriliitto julkaisi tuohon aikaan luetteloa niistä lääkäreistä, jotka olivat lupautuneet asiantuntijoiksi lehdistölle. Yksi heistä oli endokrinologian erikoislääkäri, LKT Risto Pelkonen, jota haastattelin diabeteksesta. Hän osoittautuikin erinomaiseksi, hauskaksi ja taidokkaaksi kansantajuistajaksi kansanterveystieteen saloissa.

Ensimmäisen haastatteluni päätteeksi hän – varovaiseen ja ystävälliseen tapaansa – suositti nuorelle toimittajalle kirjan hankkimista alaan perehtymisen avuksi. Se kirja oli Sairaanhoitajien koulutussäätiön julkaisu ”Ihmisen fysiologia ja anatomia” (WSOY 1974) − silloin erinomainen hakuteos kansanterveyteen perehtyvälle toimittajalle. Tietenkin hankin, ja nyt sitä ei enää saa.

Minä sain Pelkosesta erinomaisen haastateltavan moneksi vuodeksi enkä ollenkaan ihmetellyt, että hänestä sittemmin tuli lääkärikunnan vanhin, arkkiatri.

En aivan varmasti osaa sanoa minä vuonna kävin ensi kertaa Espoossa, Dipolissa vuosittain tammikuussa järjestetyillä Lääkäripäivillä, mutta koska suunnittelemani Terveysruutu-ohjelma aloitti vuonna 1975, niin samoihin aikoihin se taisi olla.

Erikoistuminen kansanterveysaiheeseen TV1:n puolella johti automaattisesti siihen, että ainakin lääkäripäivillä oli välttämätöntä käydä keräämässä uusinta tutkimustietoa ja solmimassa suhteita alan asiantuntijoihin. Ja kun sille tielle oli lähtenyt, paluuta ei enää ollut.

Lääkäripäivät oli siirretty uuteen Pasilan Messukeskukseen vuonna 1986, ja tammikuun alussa 1987 toteutui Sinikka ”Cindy” Mustosen ajama idea muodostaa lääketieteestä ja terveydestä juttuja tekeville toimittajille oma yhdistys. Tavoitteena oli kohottaa tämän vaativan erikoisalan piirissä työtään tekevän toimittajajoukon ammattitaitoa muun muassa erikoisseminaarien ja koulutustapahtumien myötä.

Cindyn kertoman mukaan ajatus omasta yhdistyksestä oli syntynyt jo marraskuussa 1986, kun hän mietti, että muun muassa taloustoimittajilla ja politiikan toimittajilla oli oma yhdistyksensä – miksei siis meillä.

”Cindy innostui värväämään meitä paikalla olleita mukaan.”

Olimme silloin Lääkintöhallituksen jossakin ajankohtaisessa infossa Hakaniemen Ympyrätalon yläkerroksissa ja väliajan kahvitauolla Cindy innostui värväämään meitä paikalla olleita mukaan. Muistan hyvin olleeni hankkeelle ”myötämielinen, mutta varovainen”.

En siis kuulunut noiden kahdentoista (duodecim!) perustajajäsenen joukkoon. Leena Mallat kuului, kuten hän omassa kirjoituksessaan jo kertoikin.

Yhdistyksen jäseneksi kuitenkin liityin samana vuonna – ja uppouduin yhä syvemmälle arvostamaani jatko- tai erikoiskoulutustyöhön, mikä olikin toiminnan päätarkoitus.


Jaakko Kyläsalo, 79: ”Aloitin urani toimittajana (lauluharrastuksen siivittämänä) Yleisradion radion ajankotaistoimituksessa ja jäin eläkkeelle YLE-TV 1:n asiaohjelmista. Tuotin ja ohjasin videoita perheyhtiössämme, mm. DVD:n Lääketieteen toimittajien 20-vuotisesta historiasta. Kirjoittelin kaksi omakustanteista elämänkertaa – ja kansanterveyteen liittyviä lehtijuttuja – joskus. Asun yhä Helsingissä ja kesälomailen ”Hiidenmökillä” Lohjalla. Naimisissa toisen kerran – edellisestä liitosta tytär ja tyttärentytär 15 vuotta. Viihdyn leipomalla hapanjuureen tehtyjä ruisleipäsiä.”

Katsaus someen -webinaari 8.4.

Sosiaalinen media haukkaa yhä enemmän aikaamme. Minkälaiset asiat ovat pinnalla? Kuinka olla toimittajana somessa? Pitääkö näkyä ja kuulua kaikissa kanavissa? Miten somessa luodaan vuorovaikutusta? Minkälaista sisältöä kannattaa
julkaista? Kannattaako mainostaa?

Viestinnän asiantuntija Tuija Metsäaho luo katsauksen somen keskeisiin ilmiöhin.

Tunnin mittainen webinaari järjestetään torstaina 8.4.2021 klo 17.

Ilmoittautumiset sähköpostitse viimeistään tiistaina 6.4. osoitteeseen sihteeri@terveystoimittajat.fi.

Koulutuksen tallenne on katsottavissa viikon verran.

Lämpimästi tervetuloa!

Blogi: Olennaista on ollut identiteetin kehittyminen

Olen elämäni eri vaiheissa kuulunut aika moneen yhdistykseen ja myös toiminut muutamien hallituksessa. Mikään niistä ei kuitenkaan ole yhtä täynnä muistoja kuin kuuluminen Terveystoimittajiin, sillä olen ollut perustamassa tätä yhdistystä.

Ensimmäiset ajatuksen yhdistyksen perustamisesta kuulin Sinikka Mustoselta, Uuden Suomen toimittajalta. Olin itse huomattavasti häntä kokemattomampi ja suhtauduin aiheellisesti Sinikkaan kunnioituksella. Olinkin iloinen, kun puheista tuli toimintaa tammikuussa 1987 ja pääsin mukaan joukkoon, joka perusti yhdistyksen.

Yhdistys, alun perin Lääketieteen toimittajat, on siis yhtä vanha kuin tyttäreni.

Kovin aktiivinen en heti perustamisen jälkeen ollut, sillä odotin toista lastani. Toukokuussa syntynyt vauva halusi tulla maailmaan huomattavasti etuajassa, ja jouduin sairauslomalle jo talvella. Kollegojen mielestä äitiyslomalaisella olisi ollut hyvin aikaa, mutta itseäni pelotti ajatus sairaalaan joutumisesta ennen aikojaan, mahdollisesta keskossynnytyksestä ja hankaluuksista, joiden alle kaikki muu jäisi. Yhdistys, alun perin Lääketieteen toimittajat, on siis yhtä vanha kuin tyttäreni.

Jottei minua pidettäisi vastuunpakoilijana, joka vain kirjoittaa nimen perustamispapereihin ja käy nauttimassa ennen joulua yhdistyksen tarjoamat jouluglögit, kerron nuorille jäsenille, että aktivoiduin palattuani taas työelämään. Toimin 1990-luvun vaihteessa yhdistyksen sihteerinä ja hallitukseen palasin toisen kerran 1990-luvun puolivälissä, myös sihteeriksi. Molemmat silloiset puheenjohtajat, Tellervo Aho ja Vesa Laaksonen kuten myös perustamisen puuhanainen Sinikka Mustonen ovat jo kuolleet.

Jännitin, miten pärjään minua kokeneempien ja osaavienpien kollegoiden joukossa.

Omassa elämässäni yhdistyksen alkuvuodet sekoittuvat muihin hyviin muistoihin, sillä samoina vuosina olin kahden pienen lapsen äiti, muutin uuteen asuntoon ja vaihdoin työpaikkaa. Kuulun siihen sukupolveen, jonka nuoruuteen kuului kaikenlainen yhdistystoiminta, vaikka joku voisi oikeutetusti sanoa, ettei Suomi-Nepal seuran jäsenyys tai Retkiluistelijoihin liittyminen ole erityisen epäitsekästä tai vaativaa. Se hyöty kaikenlaisesta toiminnasta ja puuhastelustakin kuitenkin on ollut, että yhdistystoimintaan liittyvä niin sanottu byrokratia oli tuttua. Se ei pelottanut, enemmän jännitin, miten pärjään minua kokeneempien ja osaavienpien kollegoiden joukossa.

Olen ollut sekä järjestämässä koulutustilaisuuksia että osallistunut niihin ja oppinut molemmista. Yhtä olennaista on ollut identiteetin kehittyminen, joka toki olisi kokemuksen karttuessa muutoinkin kohentunut, mutta johon yhteinen toiminta antoi myös keinoja.

Joistain kollegoista on tullut myös ystäviä.

Ensimmäisinä vuosina tunsin ainakin nimeltä ja kasvoilta kaikki yhdistyksen jäsenet. Samalla heidän työtään eri välineissä seurasi paljon kiinnostuneempana kuin jos kyse olisi mistä tahansa lehtijutusta, radio tai tv-lähetyksestä. Joistain kollegoista on tullut myös ystäviä.

Myöhemmin aktiivinen toiminta jäi, sillä yhdistyskiintiön elämässäni täyttivät toimitusosasto, SAL:n ja Vikesin hallitukset sekä pääluottamusmiehenä toimiminen. Nyt eläkeläisenä olen kaikesta sivussa, kuten kuuluukin.

Olen iloinen, että minua pyydettiin kirjoittamaan blogia. Suostuin tähän vähän samalla asenteella kuin noin 34 vuotta sitten, jolloin olin perustamassa yhdistystä. Tämä on elämäni ensimmäisen blogi, muut minua kokeneemmat jatkavat ja varmasti paljon paremmin.


Leena Mallat, 69: ”Aloitin urani kesätoimittajana Kouvolan Sanomissa ja jäin eläkkeelle Viva-lehdestä. Kirjoitan kolumneja Syöpä-lehteen. Kotini on Helsingissä, olen naimisissa ja minulla on kaksi aikuista lasta. Olen umpitavallinen sukkia kutova eläkeläisnainen. Kaupungissa viihdyn kahviloissa ja puistokummina, maalla risusavotassa.

Apurahat jaettu

Maimu Halosen rahaston hoitokunta kokoontui keskiviikkona 10.3.2021 ja käsitteli apurahahakemuksia.

Hakemuksia saatiin määräpäivään 28.2.2021 mennessä 7 kpl. Niiden yhteissumma oli 3 943 euroa. Apurahoja päätettiin myöntää 4 kpl, yhteensä 1 390 euroa.

Kaikille apurahaa hakeneille on lähetetty sähköpostiviesti.

Lämpimät onnittelut apurahan saaneille!

Eroon kapulakielestä -webinaari 8.3.

Miten välttää kapulakieltä? Monet terveystoimittajien haastattelemista asiantuntijoista puhuvat enemmän tai vähemmän kapulakieltä. Valitettavasti se on myös hyvin tarttuvaa, ja siksi sitä voi päätyä myös juttuihin. Asiantuntija saattaa tehdä juttuun myös kapulakielisiä, rönsyileviä ja raskaita korjausehdotuksia. Miten heille voi perustella, että kielestä huolehtiminen kuuluu toimittajan työhön?

Tule kuulemaan toimittaja, kouluttaja Anne Ignatiuksen vinkit, miten kapulakielestä pääsee eroon.

Tunnin mittainen webinaari järjestetään maanantaina 8.3. klo 17.

Voit lähettää Annelle etukäteen yhden oman juttusi. Anne poimii jutuista kohtia, joita hän käyttää koulutuksessa nimettöminä esimerkkeinä. Lähetä juttusi Word-muodossa viimeistään maanantaina 1.3. osoitteeseen anne.ignatius@gmail.com.

Ilmoittautumiset sähköpostitse viimeistään torstaina 4.3. osoitteeseen sihteeri@terveystoimittajat.fi. Webinaariin mahtuu 40 ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Teams-linkki toimitetaan perjantaina 5.3.

Koulutuksen tallenne on katsottavissa viikon verran.

Lämpimästi tervetuloa!

Vuosikokous 17.3. klo 17

Vuosikokouksen toinen osa pidetään etäkokouksena keskiviikkona 17.3. klo 17.

Kokouksessa käsitellään muun muassa edellisen vuoden tilinpäätös ja kuluvan vuoden toimintasuunnitelma.

Kokouksen aluksi professori, ylilääkäri Pentti Huovinen pitää noin puolen tunnin alustuksen aiheesta Parantavat bakteerit.

Ilmoittautumiset sihteerille viimeistään ma 15.3. osoitteeseen sihteeri@terveystoimittajat.fi. Teams-linkki lähetetään osallistujille päivää ennen kokousta.

Lämpimästi tervetuloa!

Jos et ole saanut kokouskutsua, ota yheyttä sihteeriin: sihteeri@terveystoimittajat.fi

Hae apurahaa

Maimu Halosen rahasto jakaa apurahoja Terveystoimittajat ry:n jäsenille. Apurahaa voi hakea toimittajatyön jatkokoulutukseen tai ammattialan kokousmatkaan.

Hakuaika päättyy 28.2.2021. Hakemuksen voi lähettää joko sähköpostitse sihteeri@terveystoimittajat.fi tai postittaa lomakkeessa olevaan osoitteeseen.

Apurahan hakulomake (klikkaa hiiren oikealla ja valitse Avaa linkki)

Lisätietoa apurahoista

Hyvän Tiedon Omena THL:n Hanna Nohynekille

Terveystoimittajat ry on myöntänyt Hyvän Tiedon Omena -tunnustuspalkinnon Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Hanna Nohynekille (s. 1958). Hyvän Tiedon Omena jaetaan vuosittain asiantuntijalle, joka on tehnyt poikkeuksellisen hyvää yhteistyötä median ja erityisesti terveystoimittajien kanssa ja joka on uskaltanut puhua julkisuudessa myös vaikeista aiheista.

Hanna Nohynek on ollut paljon esillä mediassa koronaepidemian aikana. Hän sairasti itsekin taudin maaliskuussa. Tauti oli todennäköisesti Tukholman tuliainen maaliskuun alun työmatkalta, jossa oli mukana myös puoliso. Nohynek kertoi avoimesti tartunnastaan ja sen seurauksista.

Parhaillaan Nohynekiä työllistävät koronavirusrokotteet. Ne ehkäisevät erinomaisesti taudin vakavia muotoja ja ovat tehokkaita myös ikäihmisillä. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, mikä on rokotteiden teho tartunnan ja tartuttavuuden ehkäisyssä. Myös se on vielä epäselvää, kuinka kauan rokotteiden teho kestää. Rokotukset alkoivat Suomessa joulukuun lopussa.

Perusteluissa Hyvän Tiedon Omenan saajaksi Hanna Nohynekia kuvataan korvaamattomaksi tietolähteeksi ja äärimmäisen yhteistyökykyiseksi. Hän on ollut hyvin tavoitettavissa ja vastannut selkeästi rokotusaiheisiin kysymyksiin.

Nohynek työskenteli noin kahdenkymmenen vuoden ajan kliinisten rokotetutkimusten parissa erityisesti kehitysmaissa, esimerkiksi Filippiineillä. Vuoteen 2010 saakka hän oli päätoiminen tutkija Suomen Akatemian, EU-komission ja Gatesin säätiön rahoituksella, KTL:n ja THL:n alaisuudessa. Hän on myös toiminut THL:n ylilääkärinä kansallisessa rokotusohjelmassa. Koronaviruspandemian 2019–2020 aikana Nohynek on toiminut kansallisen rokotusasiantuntijaryhmän sihteerinä ja WHO:n rokotusasiantuntijaryhmän koronarokotusryhmän puheenjohtajana.

Nohynek on väitellyt lasten keuhkokuumeesta vuonna 1996. Hänellä on yli 130 lääketieteellistä julkaisua infektiotaudeista ja rokotuksista vertaisarvioiduissa lehdissä sekä yli 200 tieteellistä kongressiesitystä. Hän on perustanut Kansanterveys-lehden vuonna 1993 ja Matkailijan terveysoppaan vuonna 1992. Nohynek on toiminut Medisiinarit-lehden toimitussihteerinä. Hän on kirjoittanut kolumneja Lääkärilehteen. Hän on ohjannut väitöskirjoja, graduja ja syventäviä opintoja.

Hyvän Tiedon Omena myönnettiin tänä vuonna 30. kerran. Palkinto jaetaan vuosittain Lääkäripäivien yhteydessä. Tänä vuonna se jaettiin erillisessä tilaisuudessa. Palkinto on taiteilija Riitta Nelimarkan kollaasityö. Aiemmin sen ovat saaneet muun muassa Juhani Knuuti, Minna Huotilainen ja Kaarlo Simojoki.

Kuva: Ville Rinne