Blogi: Älä unohda tunnetta faktaviidakossa

Terveysjournalismi on kaukana mutu-tieteestä, jos minulta kysytään. Minusta velvollisuutemme terveystoimittajina on viestiä vain tutkitut asiat faktoina ja välittää sellaista terveystietoa, joka perustuu yleisesti tunnustettujen asiantuntijoiden lausumaan. Toki monimuotoinen tiedonvälitys huomioi myös uskomukset ja puskapuhelinten viestit, mutta pitää ne oikeassa kontekstissaan, eikä esitä tämän lajin asioita samantasoisina uutisina tutkitun tiedon rinnalla.

Tämä hyvä ohjenuora saa kuitenkin joskus unohtamaan yhden tärkeän asian terveysviestinnässä. Tunteet. Ne kun eivät ole sitä faktaa, jolle jutun perustaa. Tunteet riippuvat aina tuntijasta.

Kun sain ensimmäisen koronarokotteeni, minulle nousi kyyneleet silmiin. Kun kerroin tästä kollegoille, sain kuulla, että lähes kaikilla muillakin hetki oli ollut liikutuksentäyteinen. En ollut yksin, kyse oli ilmiöstä.

Olin pohtinut jo aikaisemmin, että kirjoittaisin pääkirjoitusvuorollani Seura-lehteen puolustuspuheen koronarokotukselle. Faktaa juttuun riittäisi ja asiantuntijoita, joihin nojata. Mutta kirjoitinkin kyynelistä.

Minusta koronarokote sai nyt paremman puolustuspuheenvuoron, kuin mitä faktoilla kuorrutettu kirjoitus olisi tarjonnut. Tietoa kun jo on kaikilla uutisia seuraavilla enemmän kuin tarpeeksi. Mutta koronarokotusliikutus saattoi olla vielä sen kokemattomalle ihan uusi asia, jopa uutinen.

Rokotus nosti kyyneleet silmiini

Rokotusvuoroni oli noin kuukausi sitten. Riskiryhmäläisenä varasin käsi vapisten aikaa – riittääkö koronarokotetta kaikille luvatuille? Pelkoni oli turha, aikoja oli niin reilusti, että sopivimman saattoi valita.

Messukeskukseen ajaessa alkoi taas jännittää. Jos aikoja on paljon, onkohan tungos ja jonotus sen mukaista? Mitenköhän nuo turvavälitkin?

Messukeskuksen ovella olikin pieniä jonoja, mutta turvaväleillä, ja vain hetken. En seissyt kuin muutaman minuutin riskiryhmäni jonossa, ja olin jo sisällä ilmoittautumisvaiheessa.

Ystävällinen nainen tarkisti, että olin oikeutettu rokotteeseen. Hymyilevät silmät (suu kun oli maskin takana) ja mukava jutustelu olivat olennainen osa kohtaamista.

Kun kävelin Messukeskuksen lähes tyhjää käytävää lempeästi kohdattuna ja selkeästi opastettuna,  alkoi itkettää. Kyllä meillä osataan. Huomattavia resursseja, joustoja, ideointia ja uudenlaista yhteistyötä vaativa massarokotustapahtuma oli kuin hommaa olisi tehty aina.

Itse asiassa oloni oli samanlainen kuin 15 vuotta sitten Euroviisujen voiton jälkeen tai kun Suomi 1995 sai ensimmäisen jääkiekon MM-kultansa. Rintaa pakahdutti ylpeys omasta maasta sekä ilo saada jakaa historiallinen hetki kaikkien kanssa. Ehkä tärkein tunne oli kuitenkin onni unelman toteutumisesta. Me voitamme vihdoin kultaa! Suomi douze points! Koronarokote on saapunut – pistos pistokselta olemme kohta virusta vahvempia.

Enkä ole tuntemuksieni kanssa yksin. Varsin usein, kun joku kertoo koronarokotuksen saamisesta, hän kertoo myös onnen kyynelistä. Pieni pistos ei ole ainoastaan astrazenecaa tai pfizeriä, se on myös aimo annos toivoa, uskoa siitä, että saamme elämämme takaisin: aurinko paistaa taas joku päivä koko kasvoille, ei vain maskin reunuksille.

Yhden olisin silti halunnut tehdä toisin. Olisin halunnut varustautua rokotukseen yhtä hyvin kuin entinen kollega. Hän otti mukaansa suklaata.

Ei suinkaan itselleen, vaan antaakseen levyn ilon lahjana rokotusväelle. Hän halusi jakaa riemua ja liikutusta, jonka heidän luonaan pääsi kokemaan. Mikä ihana idea!

Kakkosrokotteelle minäkin matkaan herkkuja tuliaisina. Rokotusonni on niin suuri asia, että sen haluaa jakaa, vaikka sitten suklaan muodossa.

Kirjoitus pohjautuu Seurassa julkaistuun pääkirjoitukseen 13.5.2021


Liina Putkonen tuottaa tällä hetkellä Seura-lehtiperheessä tiettyjä kokonaisuuksia niin Seuraan, Kotilääkäriin kuin Vivaankin. Hän aloitti Otavamediassa vajaat viisi vuotta sitten Kaksplus- ja Koululainen-lehdissä, mutta siirtyi Seuraan 2019. Aikaisemmin hän työskenteli 15 vuotta Sanomilla mm. Ilta-Sanomissa, Meidän Perheessä, Hyvässä terveydessä, Sportissa sekä digitaalisessa sisällöntuotannossa. Liina Putkonen on tuore Terveystoimittajien hallituksen jäsen, mutta yhdistyksessä hän on ollut yli kymmenen vuotta.

Tutustumiskäynti Skatan tilalle 2.6.

Tiesitkö, että jo viisi minuuttia luonnon helmassa vaikuttaa myönteisesti hyvinvointiimme? Miltä tuntuu laittaa sormet multaan, rapsuttaa lammasta tai hengittää raikasta meri-ilmaa? Kaikilla tulisi olla mahdollisuus luontoyhteyteen ja kokemukseen luonnon hyvinvointia vahvistavista vaikutuksista.

Tervetuloa tutustumaan Green Care -toimintaan aidossa maatilaympäristössä ja nuotiotulien äärellä, virkistäytymistä ja rentoutumista unohtamatta. Esittelytuokion aikana pääset kuulemaan ja kokemaan, mitä Green Care on ja minkälaisia mahdollisuuksia se tarjoaa järjestökentälle. Lisäksi kuulet Sininauhaliiton Green Care -toiminnasta sekä Skatan tilan arjesta.

Järjestämme sosiaalitoimittajien kanssa yhteisen vierailun Skatan tilalle Vuosaareen keskiviikkona 2.6. klo 17. Tilaisuuden päätteeksi on kahvitarjoilu.

Ilmoittautumiset: sihteeri@terveystoimittajat.fi

Kesäretki Suomenlinnaan 10.6.

Perinteinen kesäretki suuntaa tänä vuonna Suomenlinnaan torstaina 10.6. klo 17 alkaen.

Kokoonnumme Suomenlinnassa klo 17. Saamme mukaan kirjailija Pauliina Lindholmin, jonka teos Komendantti sijoittuu Viaporiin. Voit halutessasi tutustua kirjaan etukäteen. Pauliina kertoo meille aluksi tarinoita, minkä jälkeen siirrymme ruokailemaan.

Ruokailemme Ravintola Suomenlinnan Panimossa, joka sijaitsee aivan Suomenlinnan päälaiturin lähellä.

Meille on varattu ryhmämenu:

Iso-Mustasaari
* Lohipastramia ja katkarapuja Skagen savumädin kera, piparjuuritoast ja ”mummonkurkkuja” (l)
* Paahdettua siikaa, kauden sienimuhennosta, tillivoissa glaseerattuja perunoita ja vihanneksia
* Helsinki Portterilla maustettu mud cake, paahdettua valkosuklaata ja vaniljajäätelöä (l)

Allergiat ja erityisruokavaliot huomioidaan. Mainitse niistä ilmoittautumisen yhteydessä.

Retken omavastuu on 20 euroa. Summa maksetaan Terveystoimittajien tilille ilmoittautumisen jälkeen.

Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 6.6. sihteeri@terveystoimittajat.fi

HUOM. Noudatamme koronaohjeistuksia.

Lämpimästi tervetuloa!

Kulkutautikävely 27.5.

Järjestämme kävelykierroksen Helsingin keskustassa torstaina 27.5. klo 16.30−18.00. Kierroksen teemana on kulkutaudit.

Kierros alkaa Ruttopuistosta (vanha kirkkopuisto) Vanhan kirkon edestä.

Opas vie ryhmän kiehtovalle matkalle, jonka aikana kuullaan helsinkiläisiä vuosien varrella piinanneista kulkutaudeista ja tutustutaan niistä muistuttaviin paikkoihin.

Matka alkaa Ruttopuistosta, jonka portille on kiinnitetty muistotaulut ruttoon kuolleiden muistoksi. 1700-luvun alussa rutto tappoi noin kolmanneksen helsinkiläisistä ja kirkkopuiston liepeillä sijaitsee ruttouhrien hautapaikka.

1800-luvulla pelkoa ja turvattomuutta aiheutti kolera. Seuraelämä seisahtui ja koulut ja yliopisto suljettiin koleran vuoksi. Koleran ajoista helsinkiläisiä muistuttaa Kauppatorilla sijaitseva Kolera-allas, jonka tarina kuullaan oppaalta.

Kun espanjantauti iski Suomeen vuonna 1918, sairaalat täyttyivät ja hautapaikat loppuivat kesken. Helsingissä tauti iski pahiten työläiskaupunginosiin, kuten Kallioon, Pasilaan ja Sörnäisiin, leviten ja tappaen ihmisiä pelottavaa vauhtia. Espanjantaudin myötä kasvoi ymmärrys siitä, että pandemian pysäyttäminen edellyttää yhteiskuntatason toimenpiteitä.

Sata vuotta espanjantaudin jälkeen pelkoa aiheuttaa korona. Kävelykierros päätetään Senaatintorille, jonka yhdellä laidalla sijaitsee Valtioneuvoston linna. Linnassa työskentelee maamme hallitus, joka on ollut suuressa roolissa koronapandemian kukistamisessa.

Kierros päättyy noin klo 18. Tämän jälkeen siirrymme Kappelin terassille nauttimaan lasillisen suolapalan kera.

HUOM. Tapahtuma järjestetään, jos koronarajoitukset sen sallivat.

Ilmoittautumiset: sihteeri@terveystoimittajat.fi

Lämpimästi tervetuloa!

Webinaari: Tutkimustietoa terveystoimittajille 18.5.

Tampereen yliopisto järjestää terveystoimittajille webinaarin tiistaina 18.5. klo 17-18.

Puhujina ovat

* lastentautiopin professori Per Ashorn:
Tampereen yliopiston TamCAM tutkimuskeskus – tiedettä lasten, nuorten ja äitien terveyden edistämiseksi.
Ashorn on tutkimuskeskuksen johtaja.
Taustaksi kannattaa katsoa linkkiä https://research.tuni.fi/tamcam/in-finnish/
Mukana on myös keskuksen varajohtaja, synnytys- ja naistentautiopin tenure track -professori Hannele Laivuori.

* biomateriaalien professori Minna Kellomäki:
Tampereen yliopiston kudosteknologian tutkimuskeskus, Science Mimicking Life, -tieteen avulla uusiin hoitomuotoihin.
Kellomäki on tutkimuskeskuksen toinen johtaja.
Keskuksen työstä kerrotaan lyhyesti täällä https://research.tuni.fi/scimimilife/suomeksi-in-finnish/
Mukana on myös keskuksen toinen johtaja, yliopistotutkija, dosentti Susanna Narkilahti.

Tilaisuutta juontaa lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunnan
tutkimusvaradekaani, biolääketieteen teknologian professori Pasi Kallio.

Ilmoittautumiset viimeistään 14.5. osoitteeseen sihteeri@terveystoimittajat.fi

Lämpimästi tervetuloa!

Blogi: Kolmen kopla

Yhdistyksen perustamiseen ja toiminnan alkuvaiheisiin vahvasti liittynyt Lääkäriliiton tiedotuspäällikkö Maimu Halonen ja hänen kanssaan Lääketiede-tapahtumaan osallistuneet Apteekkariliiton tiedotuspäällikkö Erkki Kostiainen ja Lääketietokeskuksen toimitusjohtaja Erkki Alanko muodostivat ideointiryhmän; sen ”kolmen koplan”.

Tavoite heillä oli sama kuin yhdistykselläkin: kehittää ja parantaa alan toimittajien erikoisosaamista – alalla tapahtuneiden uusien innovaatioiden osalta. Eräs sellainen innovaatio oli sähköinen lääkemääräysten siirtojärjestelmä, johon pääsimme tutustumaan Kööpenhaminassa – jo vuonna 2003. Järjestelmän tuloon Suomessa meni vielä vuosia.

Pääosa lääketieteen innovaatioista, uusista lääkkeistä ja hoitomenetelmistä saa alkunsa Suomen rajojen ulkopuolella. Oli selvää, että alan toimittajiakin kiinnosti päästä lähemmäksi niitä laitoksia, missä lääkkeitä kehitetään – ja kuulla kuinka terveyden- ja lääkehuolto on hoidettu muualla.

”Alueelle oli julistettu jonkinlainen hätätila yllättävän lumisateen takia.”

Pari vuotta aikaisemmin kopla vei meidät New Yorkiin tutustumaan USA:n terveydenhuoltojärjestelmään ja muun muassa FinnPron rooliin siinä. Kävimme myös New Jerseyn puolella tutustumassa lääketehtaaseen. Siihen matkaan liittyi pari muistoa.

Samaan aikaan, kun olimme menossa paikalle bussilla, alueelle oli julistettu jonkinlainen hätätila yllättävän lumisateen takia. Ei lunta ollut kertynyt kuin noin seitsemän sentin verran, mutta amerikkalaiselle liikenteelle sekin oli liikaa. Paikallishallinto oli kehottanut kouluja ja työpaikkoja sulkemaan ovensa liikenteen minimoimiseksi. Paikallisilla ei autoissaan ollut talvirenkaita eikä juuri kokemusta liukkaista teistä, joten onnettomuusriski arvioitiin korkeaksi. Ja vaikka itse pysyisikin tiellä, niin moni muu ei pysyisi. Pienetkin onnettomuudet aiheuttaisivat valtavat ruuhkat – ihmiset juuttuisivat autoihinsa moottoriteille.

Niinpä lääketehtaaseenkaan emme päässeet heti, koska porttivahti ihmetteli, kuinka bussimme on siinä, vaikka liikennettä ei pitäisi olla – eikä heidänkään työntekijänsä ole tulleet töihin hätätilan takia. Onneksi yksi isännistämme saatiin kiinni tutkimuskeskuksesta, jonne hän oli tullut vähän myöhässä kelin takia. Hänen autossaan oli talvirenkaat, sillä hän oli kotoisin maan pohjoisosista, missä sellaisia käytetään talvisin.

Toinen sen reissun muistoihin jäänyt kokemus oli lounas WTC:n näköalaravintolassa, kaupungin kiertoajelun päätteeksi. Puoli vuotta myöhemminhän islamistiterroristit tuhosivat kahdella lentokoneella molemmat tornit.

”Omenapuun taimet sai jokainen viedä mukanaan ja istuttaa itse valitsemalleen paikalle.”

Toimittajayhdistyksen 15-vuotisjuhlia vietettiin Radisson Blue Royal hotellin kokoustiloissa vuonna 2003. Ohjelman yllätyksen oli järjestänyt Maarit Huovinen (nykyisin jälleen Tyrkkö), joka toi omina lahjoinaan ”yhdistyksen toimintaan merkittävästi vaikuttaneille ei-jäsenille” omenapuun taimet. Ne sai jokainen viedä mukanaan ja istuttaa itse valitsemalleen paikalle.

Mutta mistä ne taimet oli saatu?

Yksi ”kolmen koplan” yhdistyksen jäsenille järjestämistä ulkomaanmatkoista oli tavanomainen Tukholman risteily, jonka meno- ja paluumatkalla oli luentoja laivalla, mutta Tukholmassa menimme Karoliinisen instituutin naapuriin. Siellä nimittäin toimii Nobél-komitean lääketieteellinen komitea, jonka puheenjohtajana oli tuolloin viimeistä vuottaan suomalainen professori Ralf Pettersson. Hän oli luvannut kertoa meille komiteasta ja sen toiminnasta.

Tulimme paikalle sen verran etuajassa, että jouduimme odottelemaan puolisen tuntia pienessä puistossa. Joutessamme söimme siinä paikalla olleen omenapuun maahan pudonneita hedelmiä. Maarit otti muutaman mukaankin ja heitteli sitten paluumatkalla meille laivan saunaosaston porealtaassa likoaville välipalaksi. Itse hän taisi kerätä syömättä jääneet siemenkodat talteen.

Omenien siemenet Maarit vei tutulle puutarhurille, joka kasvatti taimet – ja niinpä minä päätin kutsua omenapuukerhon jäsenet meille skoolaamaan Pirjon saaman omenapuun kunniaksi.

Kuvassa on kuitenkin viisikko – Nobél-omenapuukerho – eli vasemmalta Erkki Kostiainen, Pirjo Kyläsalo, Anne-Maj Aunula, Maarit Tyrkkö ja Erkki Alanko Pirjon kasvattaman Nobél omenapuun äärellä mökillämme kesällä 2010. Heistä Apteekkariliiton Kostiainen, Lääkäriliiton Aunula ja Lääketietokeskuksen Alanko muodostivat viimeisen ”kolmen koplan”, jonka tavoitteena oli kehittää ja ajankohtaistaa alalla työskentelevien toimittajien tietämystä kansanterveydestä ja sen moninaisista toimijoista.

Kuva: Jaakko Kyläsalo


Kirjoittanut Jaakko Kyläsalo, 79: ”Aloitin urani toimittajana (lauluharrastuksen siivittämänä) Yleisradion radion ajankotaistoimituksessa ja jäin eläkkeelle YLE-TV 1:n asiaohjelmista. Tuotin ja ohjasin videoita perheyhtiössämme, mm. DVD:n Lääketieteen toimittajien 20-vuotisesta historiasta. Kirjoittelin kaksi omakustanteista elämänkertaa – ja kansanterveyteen liittyviä lehtijuttuja – joskus. Asun yhä Helsingissä ja kesälomailen ”Hiidenmökillä” Lohjalla. Naimisissa toisen kerran – edellisestä liitosta tytär ja tyttärentytär 15 vuotta. Viihdyn leipomalla hapanjuureen tehtyjä ruisleipäsiä.”

Blogi: Onnenpotku tietoon ja osaamiseen

Piti oikein tarkistaa Kuka kukin on -kirjasta, milloin minulla oli kunnia olla nykyisen Terveystoimittajat ry:n ja silloisen Lääketieteen toimittajat ry:n puheenjohtajana. Siitä on kauan, aloitin tasan 30 vuotta sitten. Ensimmäinen kauteni oli vuodet 1991−1992 ja toinen 2001−2002. Toimittajan elämässäni oli jo tapahtunut paljon, olin kulkenut Suomen Kuvalehden, Uuden Suomen ja Weilin + Göösin kautta Kotilieden lääketiedettä ja terveyttä seuraavaksi vakituiseksi avustajaksi. Lehden toimituspäällikkö Marja Orpo oli etsinyt tehtävään toimittajaa, joka jatkaisi edellisen avustajan työtä. Aihe houkutteli kahdestakin syystä – jos keskittyisin seuraamaan terveyttä, en astuisi lehden muiden toimittajien varpaille. Toiseksi olin kasvanut tohtorin, mummuni Eva Tulenheimon, ensimmäisenä lapsenlapsena ja kuullut kiinnostavia tarinoita hänen praktiikastaan, myös ajasta ennen syntymääni.

Lääketiede ja sen mahdollisuudet parantaa sairastunut näyttäytyivät minulle jännityskertomuksena. Kaikki oli loogista ja selvää, potilas tutkittiin, saatiin diagnoosi ja löydettiin oikea polku, miten edetä. Palkintona oli onnistumisen ilo – ja terveys!

”Täytyy osata esittää oikeita kysymyksiä, tuntea kulloinenkin sairaus, toimenpide, tutkimus.”

Vaikka toimittajalla on mahdollisuus haastatella parhaita asiantuntijoita, tämä ei vielä riitä oman erikoisalan jutun kirjoittamiseen. Täytyy osata esittää oikeita kysymyksiä, tuntea kulloinenkin sairaus, toimenpide, tutkimus – edes jollakin tavalla. Ja ymmärtää kokonaisuus. Tässä tuli apuun lääketiedettä ja terveyttä seuraaville toimittajille perustettu yhdistys. Ensimmäisenä puheenjohtajana oli Sinikka Mustonen, johon olin tutustunut Uudessa Suomessa, toisena Tellervo Aho, jota muistan nähneeni Yhtyneissä Kuvalehdissä. Joka tapauksessa Sinikka houkutteli minut mukaan – ja yllätyksekseni tulin melko pian valituksi puheenjohtajan tehtävään.

Epäilin osaamistani, mutta kun Jali Ruuskanen lupautui hallitukseen, päätös oli selvä. Jalilla oli kokemusta yhdistystoiminnasta ja Hyvä Terveys -lehden päätoimittajana paljon ideoita. Toinen yhdistystämme tukeva tuon ajan voimahenkilö oli Maimu Halonen, Lääkäriliiton tiedotuspäällikkö.

Yhteistyö tarmokkaiden kollegojen kanssa tuotti tulosta!

Jali Ruuskasen vetämänä yhdistykselle tehtiin säännöt ja hänen ehdotuksestaan perustettiin vuosittain jaettava ”Hyvän Tiedon Omena” -niminen palkinto. Se oli kiitos lääkärille, joka oli auttanut toimittajia työssään, ollut selkeäsanainen ja yhteistyöhaluinen. Konkreettista palkintoa mietittäessä esille nousivat erilaiset taideteokset, pienoispatsaat ja taulut. Sain neuvoteltua nuoruuden ystäväni Riitta Nelimarkan kanssa diilin hänen töistään, joihin Riitta lisäsi omenan tai sen symbolin. Hankimme niitä valmiiksi kehystettyinä useammalle vuodelle kerrallaan.

Maarit Tyrkkö ja Riitta Nelimarkka 10.10.2020 Bongan linnassa Loviisassa.


Tärkeä henkilö yhdistykselle oli myös Jaakko Kyläsalo, joka ryhtyi huolehtimaan rahasta, jota alkoi kertyä yhteistyökumppaneiden ostaessa jäsenten osoitteita omaa tiedottamistaan varten.

Pidin toiminnan tärkeimpänä tehtävänä koulutusta. Sitä suunniteltiin yhdessä isänniksi tarjoutuneiden Lääkäriliiton, Apteekkariliiton ja Lääketietokeskuksen kanssa. Toisin sanoen Maimun ja Erkkien Alanko ja Kostiainen – kanssa. Kursseja ja seminaareja järjestettiin vuosittain retkeillen ja luennoiden. Lisäksi oli vierailuja yliopistollisiin sairaaloihin sekä potilasjärjestöjen ja lääkevalmistajien toimitiloihin.

”Hiljaisuus oli pitkä ja vaikuttava, enkeli lensi läpi salin.”

Kerran, käytyämme ensiksi seuraamassa Naistenklinikassa synnytystä, tutustuimme seuraavana päivänä Etelä-Haagassa sijaitsevaan Oikeuslääketieteelliseen laitokseen. Siellä tehtiin ruumiinavauksia eli tutkittiin kuolemansyitä. Luentosalissa pidetyn esityksen jälkeen halukkaat pääsivät tutustumaan ruumiinavaussaliin. Tuoksu ei ollut houkutteleva. Paikalla oli legendaarinen patologi Martti Tenhu (15.12.1937−22.2.2015), joka ryhtyi esittelemään avaamaansa rouvashenkilöä. Hän otti irrottamansa kaksi munuaista käsiinsä – ja kysyi meiltä, mistä erotamme toisistaan oikean- ja vasemmanpuolisen munuaisen.

Hiljaisuus oli pitkä ja vaikuttava, enkeli lensi läpi salin. Oikeuslääketieteen erikoislääkäri rypisti otsaansa ja käänteli munuaisia. Meillä ei ollut aavistustakaan vastauksesta, munuaiset näyttivät keskenään niin samanlaisilta.

”Tehtävä on maallikolle vaikea”, Martti Tenhu sanoi, ”munuaiset ovat todellakin täysin samanlaisia. Mutta kyllä minä erotan oikean vasemmasta! Kas, tein oikeaan merkiksi pienen viillon!”

Toinen Tenhun oppi oli, että punaviinilasillinen päivittäin (!) pitää verisuonet puhtaina!

(Martti Tenhu Youtubessa, Ropecon 1997/ Fright Night, 5.10.2013)

Hieno, kouluttava ja tietoa jakava yhdistys

Yhdistyksessä tutustuin toimittajiin, joiden kanssa oli helppo ystävystyä. Soitin usein Maimulle tai Erkeille, kun piti löytää sopiva asiantuntija. Vuoden kohokohtana oli Messukeskuksessa järjestettävät Lääkäripäivät. Kokoonnuimme Pressitiloissa, kävimme viereisessä luentosalissa meille järjestetyissä tiedotustilaisuuksissa ja osallistuimme yhdistyksen vuosikokouksen ensimmäiseen osaan. Tämä käytäntö jatkuu – koronapoikkeuksin – edelleen. Tuolloin jaetaan myös ”Hyvän Tiedon Omena” -palkinto, joka sekin on edelleen Riitta Nelimarkan työ, värikäs serigrafia.

Terveystoimittajat on hieno, jäseniään kouluttava ja yhteistyökumppaniensa kautta tietoa jakava yhdistys. Aloittelevana terveys- ja lääketieteen toimittajana se oli minulle onnenpotku tietoon ja osaamiseen. Muistoja tapahtumista ja ”vanhemmista” jäsenistä on runsaasti – esimerkiksi blogin jo kirjoittaneesta perustajajäsenestä Leena Mallatista mieleeni tulee hänen ansioittensa lisäksi suussasulavat suklaakakut, joita Leena teki tilauksesta tärkeimpiin juhliin. Tai tapaus, kun Ulla Järvi nielaisi porealtaassa Hyvän Tiedon puusta (Nobel-puusta) poimimani omenan siemenet!



Maarit Tyrkkö järjestää parhaillaan Kansallisarkistossa omaa yksityiskokoelmaa, jonka teemana on ”Toimittajan työ”. Mukana on materiaalia myös hänen äitinsä ja isänsä toimittaja-ajoilta. Kiinnostava kokonaisuus liittyy vuosiin 1974–1981, jolloin Tyrkkö työskenteli presidentti Urho Kekkosen kirjaprojektien parissa. Niistä on ilmestynyt teokset Tyttö ja nauhuri sekä Presidentti ja toimittaja (2014 ja 2016, WSOY). Tyrkön julkaisut lääketieteen ja terveyden kansantajuistamisesta alkoivat vuonna 2000 kirjalla Suomen terveellisin kirja. Pääasialliseksi aiheiksi seuraavina vuosina nousivat äidin sairastuttua Alzheimerin tautiin – aivot, muisti, muistisairaudet ja uni – yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Terveystoimittajiin liittyy kiinnostava pokkarisarja, Duodecimin & Apteekki -sarja, jossa ilmestyi kymmenisen eri sairauksiin liittyvää opaskirjaa. Menestynein oli Tyrkön toimittama Muistihäiriöt, jota lopuksi myytiin eri ulkoasuin – siis myös kirjakauppojen kautta sekä lääketehtaiden lahjoittamana terveyskeskuksiin – kaikkiaan yli 30 000 kappaletta. Tästä on Maarit Tyrkön työhuoneen seinällä kunniakirja.

Blogi: Ilmankostuttajista se alkoi

Minä olin ollut toimittajana kiinnostunut terveysaiheista oikeastaan jo radioajoista eli 1960-luvun lopusta alkaen.

Elettiin talvikautta 1967−68 ja kylmän ulkoilman lämmittäminen asunnoissa – erityisesti taloissa, joissa oli keskuslämmitys – johti sisäilman kuivumiseen. Tavoiteltu 40−50 prosentin suhteellinen ilmankosteus jäi jopa alle 20 prosentin. Sisäilman kuivuudesta seurasi myös terveyshaittoja. Hengitysteiden limakalvot pyrkivät kuivumaan eivätkä pystyneet täyttämään tehtäväänsä hengitysilman kosteuttamisessa ja puhdistamisessa.

”Parhaaksi keinoksi osoittautui lopulta kostea pyyhe makuuhuoneen patterin päällä.”

Markkinoilla oli kirjava joukko ilmankostuttajia, joiden käyttökelpoisuus vaihteli kehnosta kurjaan. Kirjoittamassani jutussa parhaaksi keinoksi osoittautui lopulta kostea pyyhe makuuhuoneen patterin päällä; ei melua, ei vetoa, ei kalkkisaastetta ilmaan, ei sähkönkulutusta – ja huolto helppoa ja halpaa.

No, se oli ensisijaisesti aloittelevan kuluttajatoimittajan hommia se – mutta varsinaisista terveysaiheista kiinnostuin vasta aloittaessani television puolella ravitsemusta ja terveyttä käsitelleet ohjelmat vuonna 1972. Ravinto ja liikunta -ohjelmasarjaa seurasi Terveysruutu-sarja vuodesta 1975.

”Risto Pelkonen osoittautui erinomaiseksi, hauskaksi ja taidokkaaksi kansantajuistajaksi kansanterveystieteen saloissa.”

Yhtenä aiheena oli sokeritaudiksi kansanomaisesti nimitetty diabetes. Ja koska sisareni vanhin lapsi oli sairastunut tautiin 10-vuotiaana, se lisäsi kiinnostustani perehtyä asiaan. Lääkäriliitto julkaisi tuohon aikaan luetteloa niistä lääkäreistä, jotka olivat lupautuneet asiantuntijoiksi lehdistölle. Yksi heistä oli endokrinologian erikoislääkäri, LKT Risto Pelkonen, jota haastattelin diabeteksesta. Hän osoittautuikin erinomaiseksi, hauskaksi ja taidokkaaksi kansantajuistajaksi kansanterveystieteen saloissa.

Ensimmäisen haastatteluni päätteeksi hän – varovaiseen ja ystävälliseen tapaansa – suositti nuorelle toimittajalle kirjan hankkimista alaan perehtymisen avuksi. Se kirja oli Sairaanhoitajien koulutussäätiön julkaisu ”Ihmisen fysiologia ja anatomia” (WSOY 1974) − silloin erinomainen hakuteos kansanterveyteen perehtyvälle toimittajalle. Tietenkin hankin, ja nyt sitä ei enää saa.

Minä sain Pelkosesta erinomaisen haastateltavan moneksi vuodeksi enkä ollenkaan ihmetellyt, että hänestä sittemmin tuli lääkärikunnan vanhin, arkkiatri.

En aivan varmasti osaa sanoa minä vuonna kävin ensi kertaa Espoossa, Dipolissa vuosittain tammikuussa järjestetyillä Lääkäripäivillä, mutta koska suunnittelemani Terveysruutu-ohjelma aloitti vuonna 1975, niin samoihin aikoihin se taisi olla.

Erikoistuminen kansanterveysaiheeseen TV1:n puolella johti automaattisesti siihen, että ainakin lääkäripäivillä oli välttämätöntä käydä keräämässä uusinta tutkimustietoa ja solmimassa suhteita alan asiantuntijoihin. Ja kun sille tielle oli lähtenyt, paluuta ei enää ollut.

Lääkäripäivät oli siirretty uuteen Pasilan Messukeskukseen vuonna 1986, ja tammikuun alussa 1987 toteutui Sinikka ”Cindy” Mustosen ajama idea muodostaa lääketieteestä ja terveydestä juttuja tekeville toimittajille oma yhdistys. Tavoitteena oli kohottaa tämän vaativan erikoisalan piirissä työtään tekevän toimittajajoukon ammattitaitoa muun muassa erikoisseminaarien ja koulutustapahtumien myötä.

Cindyn kertoman mukaan ajatus omasta yhdistyksestä oli syntynyt jo marraskuussa 1986, kun hän mietti, että muun muassa taloustoimittajilla ja politiikan toimittajilla oli oma yhdistyksensä – miksei siis meillä.

”Cindy innostui värväämään meitä paikalla olleita mukaan.”

Olimme silloin Lääkintöhallituksen jossakin ajankohtaisessa infossa Hakaniemen Ympyrätalon yläkerroksissa ja väliajan kahvitauolla Cindy innostui värväämään meitä paikalla olleita mukaan. Muistan hyvin olleeni hankkeelle ”myötämielinen, mutta varovainen”.

En siis kuulunut noiden kahdentoista (duodecim!) perustajajäsenen joukkoon. Leena Mallat kuului, kuten hän omassa kirjoituksessaan jo kertoikin.

Yhdistyksen jäseneksi kuitenkin liityin samana vuonna – ja uppouduin yhä syvemmälle arvostamaani jatko- tai erikoiskoulutustyöhön, mikä olikin toiminnan päätarkoitus.


Jaakko Kyläsalo, 79: ”Aloitin urani toimittajana (lauluharrastuksen siivittämänä) Yleisradion radion ajankotaistoimituksessa ja jäin eläkkeelle YLE-TV 1:n asiaohjelmista. Tuotin ja ohjasin videoita perheyhtiössämme, mm. DVD:n Lääketieteen toimittajien 20-vuotisesta historiasta. Kirjoittelin kaksi omakustanteista elämänkertaa – ja kansanterveyteen liittyviä lehtijuttuja – joskus. Asun yhä Helsingissä ja kesälomailen ”Hiidenmökillä” Lohjalla. Naimisissa toisen kerran – edellisestä liitosta tytär ja tyttärentytär 15 vuotta. Viihdyn leipomalla hapanjuureen tehtyjä ruisleipäsiä.”

Katsaus someen -webinaari 8.4.

Sosiaalinen media haukkaa yhä enemmän aikaamme. Minkälaiset asiat ovat pinnalla? Kuinka olla toimittajana somessa? Pitääkö näkyä ja kuulua kaikissa kanavissa? Miten somessa luodaan vuorovaikutusta? Minkälaista sisältöä kannattaa
julkaista? Kannattaako mainostaa?

Viestinnän asiantuntija Tuija Metsäaho luo katsauksen somen keskeisiin ilmiöhin.

Tunnin mittainen webinaari järjestetään torstaina 8.4.2021 klo 17.

Ilmoittautumiset sähköpostitse viimeistään tiistaina 6.4. osoitteeseen sihteeri@terveystoimittajat.fi.

Koulutuksen tallenne on katsottavissa viikon verran.

Lämpimästi tervetuloa!

Blogi: Olennaista on ollut identiteetin kehittyminen

Olen elämäni eri vaiheissa kuulunut aika moneen yhdistykseen ja myös toiminut muutamien hallituksessa. Mikään niistä ei kuitenkaan ole yhtä täynnä muistoja kuin kuuluminen Terveystoimittajiin, sillä olen ollut perustamassa tätä yhdistystä.

Ensimmäiset ajatuksen yhdistyksen perustamisesta kuulin Sinikka Mustoselta, Uuden Suomen toimittajalta. Olin itse huomattavasti häntä kokemattomampi ja suhtauduin aiheellisesti Sinikkaan kunnioituksella. Olinkin iloinen, kun puheista tuli toimintaa tammikuussa 1987 ja pääsin mukaan joukkoon, joka perusti yhdistyksen.

Yhdistys, alun perin Lääketieteen toimittajat, on siis yhtä vanha kuin tyttäreni.

Kovin aktiivinen en heti perustamisen jälkeen ollut, sillä odotin toista lastani. Toukokuussa syntynyt vauva halusi tulla maailmaan huomattavasti etuajassa, ja jouduin sairauslomalle jo talvella. Kollegojen mielestä äitiyslomalaisella olisi ollut hyvin aikaa, mutta itseäni pelotti ajatus sairaalaan joutumisesta ennen aikojaan, mahdollisesta keskossynnytyksestä ja hankaluuksista, joiden alle kaikki muu jäisi. Yhdistys, alun perin Lääketieteen toimittajat, on siis yhtä vanha kuin tyttäreni.

Jottei minua pidettäisi vastuunpakoilijana, joka vain kirjoittaa nimen perustamispapereihin ja käy nauttimassa ennen joulua yhdistyksen tarjoamat jouluglögit, kerron nuorille jäsenille, että aktivoiduin palattuani taas työelämään. Toimin 1990-luvun vaihteessa yhdistyksen sihteerinä ja hallitukseen palasin toisen kerran 1990-luvun puolivälissä, myös sihteeriksi. Molemmat silloiset puheenjohtajat, Tellervo Aho ja Vesa Laaksonen kuten myös perustamisen puuhanainen Sinikka Mustonen ovat jo kuolleet.

Jännitin, miten pärjään minua kokeneempien ja osaavienpien kollegoiden joukossa.

Omassa elämässäni yhdistyksen alkuvuodet sekoittuvat muihin hyviin muistoihin, sillä samoina vuosina olin kahden pienen lapsen äiti, muutin uuteen asuntoon ja vaihdoin työpaikkaa. Kuulun siihen sukupolveen, jonka nuoruuteen kuului kaikenlainen yhdistystoiminta, vaikka joku voisi oikeutetusti sanoa, ettei Suomi-Nepal seuran jäsenyys tai Retkiluistelijoihin liittyminen ole erityisen epäitsekästä tai vaativaa. Se hyöty kaikenlaisesta toiminnasta ja puuhastelustakin kuitenkin on ollut, että yhdistystoimintaan liittyvä niin sanottu byrokratia oli tuttua. Se ei pelottanut, enemmän jännitin, miten pärjään minua kokeneempien ja osaavienpien kollegoiden joukossa.

Olen ollut sekä järjestämässä koulutustilaisuuksia että osallistunut niihin ja oppinut molemmista. Yhtä olennaista on ollut identiteetin kehittyminen, joka toki olisi kokemuksen karttuessa muutoinkin kohentunut, mutta johon yhteinen toiminta antoi myös keinoja.

Joistain kollegoista on tullut myös ystäviä.

Ensimmäisinä vuosina tunsin ainakin nimeltä ja kasvoilta kaikki yhdistyksen jäsenet. Samalla heidän työtään eri välineissä seurasi paljon kiinnostuneempana kuin jos kyse olisi mistä tahansa lehtijutusta, radio tai tv-lähetyksestä. Joistain kollegoista on tullut myös ystäviä.

Myöhemmin aktiivinen toiminta jäi, sillä yhdistyskiintiön elämässäni täyttivät toimitusosasto, SAL:n ja Vikesin hallitukset sekä pääluottamusmiehenä toimiminen. Nyt eläkeläisenä olen kaikesta sivussa, kuten kuuluukin.

Olen iloinen, että minua pyydettiin kirjoittamaan blogia. Suostuin tähän vähän samalla asenteella kuin noin 34 vuotta sitten, jolloin olin perustamassa yhdistystä. Tämä on elämäni ensimmäisen blogi, muut minua kokeneemmat jatkavat ja varmasti paljon paremmin.


Leena Mallat, 69: ”Aloitin urani kesätoimittajana Kouvolan Sanomissa ja jäin eläkkeelle Viva-lehdestä. Kirjoitan kolumneja Syöpä-lehteen. Kotini on Helsingissä, olen naimisissa ja minulla on kaksi aikuista lasta. Olen umpitavallinen sukkia kutova eläkeläisnainen. Kaupungissa viihdyn kahviloissa ja puistokummina, maalla risusavotassa.