Varian kutsuu aamiaistilaisuuteen 2.3.

Älykkäillä syöpähoidoilla kohti keveämpää hoitotaakkaa

Varian kutsuu terveystoimittajat aamiaistilaisuuteen torstaina 2.3. klo 9.00–10.30
Paikka: Alvar Aallon Katu 5 c, 4 krs., 00100 Helsinki

Syöpä on edelleen yksi maailman tappavimpia sairauksia. Väestön vanheneminen näkyy todettujen syöpien määrän kasvuna. Myös korona on osaltaan lisännyt sekä syöpä- että hoitotaakkaa.

Tiesitkö, että merkittävä osa maailman sädehoitoteknologian älystä kehitetään Suomessa?
Tule keskustelemaan toimitusjohtaja Kari Toimelan ja hoidonkehitystiimiä vetävän, fyysikko Anri Frimanin kanssa siitä, miten globaalin konsernin suomalainen tuotekehitysyksikkö pyrkii osaltaan keventämään hoito- ja syöpätaakkaa. Vaikka löydettyjen syöpien määrä ja tarve syöpähoidoille ovat kasvaneet, ovat myös syöpähoidot kehittyneet yhä tarkempaan, automatisoidumpaan ja yksilöllisempään suuntaan. Tilaisuudessa kuulet konkreettisia esimerkkejä siitä, miten tekoälyä ja teknologiaa hyödynnetään yksilöllisten ja nopeiden hoitomuotoja suunnittelussa ja millaisia tulevaisuuden näkymiä hoitojen kehittymisessä on.

Ilmoittaudu mukaan viimeistään 24.2. osoitteeseen lotta.kuvaja@brunnen.fi. Kerrothan samalla mahdolliset ruokarajoitteesi.

Lämpimästi tervetuloa!

PERUTTU: Koite Health – hammasterveyttä 23.3.

Tapahtuma siirretään syksyyn.

Suomalainen kasvuyhtiö Koite Health Oy kutsuu terveystoimittajat torstaina 23.3.2023 klo 16–18 tutustumaan Suomessa kehitettyyn mullistavaan hammashoitomenetelmään, joka kemian ja valon avulla tuhoaa hampaiden pinnalle muodostuvaa plakkia.

Hammasterveydellä on suora linkki ihmisen yleisterveyteen. Ientulehdus eli parodontiitti on usein vain miedosti oireileva, joskus jopa täysin oireeton, mutta monella tavoin elimistölle haitallinen sairaus. Se saattaa johtaa ehjien hampaiden irtoamiseen, mutta pahimmillaan se voi olla esimerkiksi este sydänleikkaukselle.

Miten Lumoralin antibakteerinen hoito toimii ja millaisia bisnesmahdollisuuksia se yhtiölle tarjoaa?

Tilaisuudessa kuullaan tuoreista tuloksista, jotka kertovat, millaisia tuloksia Lumoral- tekniikalla on saatu lapsilla ja aikuisilla kuusi kuukautta kestäneen tutkimusjakson aikana. Kuulemme myös, miten suunterveydellä on suora yhteys moniin kansansairauksiin ja niiden puhkeamiseen, kuten sydän- ja verisuonitauteihin, diabetekseen ja jopa Alzheimerin tautiin.

Tarjoamme osallistujille pientä purtavaa ja samalla viimeisintä tietoa suunterveyden merkityksestä ja sen merkityksestä yleisterveydelle. Puhujina tilaisuudessa ovat ihmiset innovaation takana: Koite Health Oy:n toimitusjohtaja Sakari Nikinmaa sekä HUS:n sydänkirurgi ja tutkija Tommi Pätilä.

Paikka: Koite Health Oy, Kutojantie 2 C, 02630 Espoo

Ilmoittautumiset ottaa vastaan Lumoralin viestinnästä vastaava Nina Garlo-Melkas, nina.garlo@koitehealth.com

Ystävystymään Terhokodin kanssa 16.2.

Terhokoti on luotettava ja turvallinen vaativan erityistason saattohoitokoti Helsingin Lassilassa. Olemme vakavasti sairaan ja hänen läheistensä rinnalla silloin, kun sairaus ja kuoleman kohtaaminen vaativat erityistä ammattitaitoa.

Tule kuulemaan ja yllättymään, mitä kaikkea ja miten Terhokodissa tehdään kuolevan potilaan ja hänen läheistensä hyväksi torstaina 16.2. klo 17–19.

Tämä tarina kannattaa kirjoittaa. Se koskettaa meitä kaikkia eikä näkökulmista ole pulaa.

Tilaisuus alkaa kahvikupposen äärellä klo 17. Illan aikana tutustutaan monipuolisesti Terhokodin toimintaan, elämään ja alkavan 35-vuotisjuhlavuoden suunnitelmiin avainhenkilöiden kertomana. Infoilta päättyy klo 19.

Ilmoittautumiset 14.2.23 mennessä
miina-liisa.flinkkila@terho.fi
Terhokoti, Kuparitie 7, 00440 Helsinki.
www.terho.fi

Lämpimästi tervetuloa Terhokotiin!
Terhokodin henkilökunta

Hae apurahaa 28.2. mennessä

Maimu Halosen rahaston kevään apurahahaku on auki. Apurahaa voi hakea jatkokoulutukseen, siihen liittyvään matkaan, tausta- tai koulutusaineistoon tai ammattialan kokousmatkaan.

Hakijan on toimitettava rahastolle määräaikaan mennessä apurahahakemus tarkoitusta varten laaditulla lomakkeella MHR-apurahalomake (klikkaa hiiren oikealla ja valitse Tallenna linkki nimellä).

Lisätietoa apurahasta

Toimita hakemus rahaston asiamiehelle Tuija Metsäaholle viimeistään 28.2. sähköpostitse tai tavallisessa postissa. Hoitokunta käsittelee hakemuksia maaliskuun kokouksessa.

Hiljainen paraati -näyttely 16.1. Amos Rexissä

Hiljainen paraati -näyttelyssä Hans Op de Beeckin hypnoottinen maailma valtaa Amos Rexin. Belgialainen taiteilija on luonut museoon uuden kokemuksellisen kokonaisuuden, joka kutsuu katsojan pysähtymään arkisten hetkien ja elämän suurten kysymysten äärelle.

Pääsemme tutustumaan Hiljaiseen paraatiin maanantaina 16.1.2023 klo 17. Meille on varattu 20 minuutin pituinen introesittely, jonka jälkeen voi tutustua vapaasti näyttelyyn. Museokortilla ja pressikortilla sisäänpääsy on maksuton.

Intro on lyhyt opastus ennen näyttelyyn sisään astumista, jossa kerrotaan taustaa taiteilijasta ja hänen teoksistaan. Intro antaa eväitä näyttelyn kokemiseen, ja lopuksi opas lähettää osallistujat kiertämään näyttelyä itsenäisesti. Introa ei pidetä näyttelytiloissa, sillä näyttelyssä ei voi liikkua ryhmänä.

Sitovat ilmoittautumiset sihteerille viimeistään 5.1. sihteeri@terveystoimittajat.fi. Mukaan mahtuu 15 henkilöä.

Kenelle Hyvän tiedon omena?

Kenelle annamme tunnustuspalkintomme Hyvän tiedon omenan? Kuka on tarjonnut asiantuntemustaan auliisti terveystoimittajien käyttöön?

Terveystoimittajien tunnustuspalkinto, Hyvän tiedon omena, jaetaan vuosittain. Palkinnon saajat ovat tehneet hyvää yhteistyötä terveystoimittajien kanssa. He ovat käsitelleet lääketieteeseen liittyviä aiheita selkeästi, innostavasti tai yllättävästi. Palkinnonsaajat ovat uskaltaneet puhua julkisuudessa myös vaikeista aiheista.

Aiemmat palkinnonsaajat

Palkintona on kuvataiteilija Reetta Hiltusen työ Perhossuukko.

Lähetä ehdotuksesi perusteluineen 31.12. mennessä Tuija Metsäaholle sihteeri@terveystoimittajat.fi

Glögit Belgessä 8.12.

Perinteiset jouluglögit järjestetään torstaina 8.12. klo 17–21 ravintola Belgen Kirjastossa (Kluuvikatu 5). Tarjolla glögin lisäksi pientä purtavaa ja iloista seuraa!

Ilmoittautumiset ja mahdolliset erityisruokavaliot Tuija Metsäaholle viimeistään 23.11. sihteeri@terveystoimittajat.fi

Syksyn apurahat jaettu

Maimu Halosen rahaston hoitokunta kokoontui keskiviikkona 12.10.2022 ja käsitteli apurahahakemuksia.

Hakemuksia saatiin määräpäivään 30.9.2022 mennessä 5 kpl. Niiden yhteissumma oli 1 512,50 euroa. Apurahoja päätettiin myöntää 4 kpl, yhteensä 777,50 euroa.

Kaikille apurahaa hakeneille on lähetetty sähköpostiviesti.

Lämpimät onnittelut apurahan saaneille!

Lisätietoa apurahoista

Janssen kutsuu terveystoimittajat iltatilaisuuteen 1.11. klo 17

Syöpäpotilaan toivo kasvaa lähitulevaisuudessa, mutta masennuspotilaita ei hoideta Suomessa Käypä hoito -suosituksen mukaisesti

17.00–17.15 Kahvitarjoilu

17.15–17.45 Millaiselta näyttää syöpähoitojen lähitulevaisuus? Tulossa on monia uusia entistä parempia hoitoja: immunologiset, yksilölliset ja täsmähoidot, rokotteet ja kertahoidot. Tulevaisuudessa syöpiä voidaan ehkä jopa pysäyttää tai ehkäistä. Esimerkkeinä verisyövät.
Janssenin lääketieteellinen johtaja (aiemmin HUSin syöpälääkärinä toiminut) Petteri Hervonen

17.45–18.15 Miten masennuspotilaita hoidetaan tällä hetkellä Suomessa: 180 000 potilaan rekisteritutkimus kertoi, että vielä viideskin hoitoyritys on yksi yksittäinen lääke, vaikka Käypä hoito -suosituksen mukaan jo toisen lääkkeen jälkeen olisi siirryttävä yhdistelmähoitoon tai muuhun hoitoon.
Janssenin lääketieteellinen asiantuntija, LT, psykiatrian erikoislääkäri Tanja Svirskis

18.15–18.30 Mielenterveyden keskusliiton ja Janssenin masennuspotilastutkimus (800 vastaajaa): Mikä hoidossa menee hyvin, mikä huonosti? Kauanko hoitoon pääsy kestää ja ovatko saadut lääkitykset tehonneet? Saavatko masentuneet tarpeeksi tietoa hoitomahdollisuuksista ja sairaudestaan?
Yhteiskuntasuhde- ja viestintäpäällikkö Pirjo Mäenpää

18.30–19.00 Keskustelua/kysymyksiä

Ilmoittaudu tilaisuuteen: pmaenpaa@its.jnj.com

Paikka: Hotelli Scandic Grand Centralin kokoustila Selma, Vilhonkatu 13 (päärautatieasema), 00100 Helsinki.

Vierailu ministeri Hanna Sarkkisen luo 20.9. -> siirtyy: uusi aika 18.10.

Terveystoimittajat ja sosiaalitoimittajat pääsevät vierailulle sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkisen luokse tiistaina 18.10. klo 9.00–10.30, sosiaali- ja terveysministeriöön (Meritullinkatu 8, Helsinki).

Tarkoitus on keskustella meneillään olevista suurista muutoksista. Sosiaaliturvan palvelut ja rahoitus ovat jatkuvasti julkisen keskustelun kohteena. Uusien hyvinvointialueiden toiminta herättää paljon kysymyksiä.

Sitovat ilmoittautumiset Tuija Metsäaholle viimeistään 10.10. osoitteeseen sihteeri@terveystoimittajat.fi