Piti oikein tarkistaa Kuka kukin on -kirjasta, milloin minulla oli kunnia olla nykyisen Terveystoimittajat ry:n ja silloisen Lääketieteen toimittajat ry:n puheenjohtajana. Siitä on kauan, aloitin tasan 30 vuotta sitten. Ensimmäinen kauteni oli vuodet 1991−1992 ja toinen 2001−2002. Toimittajan elämässäni oli jo tapahtunut paljon, olin kulkenut Suomen Kuvalehden, Uuden Suomen ja Weilin + Göösin kautta Kotilieden lääketiedettä ja terveyttä seuraavaksi vakituiseksi avustajaksi. Lehden toimituspäällikkö Marja Orpo oli etsinyt tehtävään toimittajaa, joka jatkaisi edellisen avustajan työtä. Aihe houkutteli kahdestakin syystä – jos keskittyisin seuraamaan terveyttä, en astuisi lehden muiden toimittajien varpaille. Toiseksi olin kasvanut tohtorin, mummuni Eva Tulenheimon, ensimmäisenä lapsenlapsena ja kuullut kiinnostavia tarinoita hänen praktiikastaan, myös ajasta ennen syntymääni.
Lääketiede ja sen mahdollisuudet parantaa sairastunut näyttäytyivät minulle jännityskertomuksena. Kaikki oli loogista ja selvää, potilas tutkittiin, saatiin diagnoosi ja löydettiin oikea polku, miten edetä. Palkintona oli onnistumisen ilo – ja terveys!
”Täytyy osata esittää oikeita kysymyksiä, tuntea kulloinenkin sairaus, toimenpide, tutkimus.”
Vaikka toimittajalla on mahdollisuus haastatella parhaita asiantuntijoita, tämä ei vielä riitä oman erikoisalan jutun kirjoittamiseen. Täytyy osata esittää oikeita kysymyksiä, tuntea kulloinenkin sairaus, toimenpide, tutkimus – edes jollakin tavalla. Ja ymmärtää kokonaisuus. Tässä tuli apuun lääketiedettä ja terveyttä seuraaville toimittajille perustettu yhdistys. Ensimmäisenä puheenjohtajana oli Sinikka Mustonen, johon olin tutustunut Uudessa Suomessa, toisena Tellervo Aho, jota muistan nähneeni Yhtyneissä Kuvalehdissä. Joka tapauksessa Sinikka houkutteli minut mukaan – ja yllätyksekseni tulin melko pian valituksi puheenjohtajan tehtävään.
Epäilin osaamistani, mutta kun Jali Ruuskanen lupautui hallitukseen, päätös oli selvä. Jalilla oli kokemusta yhdistystoiminnasta ja Hyvä Terveys -lehden päätoimittajana paljon ideoita. Toinen yhdistystämme tukeva tuon ajan voimahenkilö oli Maimu Halonen, Lääkäriliiton tiedotuspäällikkö.
Yhteistyö tarmokkaiden kollegojen kanssa tuotti tulosta!
Jali Ruuskasen vetämänä yhdistykselle tehtiin säännöt ja hänen ehdotuksestaan perustettiin vuosittain jaettava ”Hyvän Tiedon Omena” -niminen palkinto. Se oli kiitos lääkärille, joka oli auttanut toimittajia työssään, ollut selkeäsanainen ja yhteistyöhaluinen. Konkreettista palkintoa mietittäessä esille nousivat erilaiset taideteokset, pienoispatsaat ja taulut. Sain neuvoteltua nuoruuden ystäväni Riitta Nelimarkan kanssa diilin hänen töistään, joihin Riitta lisäsi omenan tai sen symbolin. Hankimme niitä valmiiksi kehystettyinä useammalle vuodelle kerrallaan.
Tärkeä henkilö yhdistykselle oli myös Jaakko Kyläsalo, joka ryhtyi huolehtimaan rahasta, jota alkoi kertyä yhteistyökumppaneiden ostaessa jäsenten osoitteita omaa tiedottamistaan varten.
Pidin toiminnan tärkeimpänä tehtävänä koulutusta. Sitä suunniteltiin yhdessä isänniksi tarjoutuneiden Lääkäriliiton, Apteekkariliiton ja Lääketietokeskuksen kanssa. Toisin sanoen Maimun ja Erkkien – Alanko ja Kostiainen – kanssa. Kursseja ja seminaareja järjestettiin vuosittain retkeillen ja luennoiden. Lisäksi oli vierailuja yliopistollisiin sairaaloihin sekä potilasjärjestöjen ja lääkevalmistajien toimitiloihin.
”Hiljaisuus oli pitkä ja vaikuttava, enkeli lensi läpi salin.”
Kerran, käytyämme ensiksi seuraamassa Naistenklinikassa synnytystä, tutustuimme seuraavana päivänä Etelä-Haagassa sijaitsevaan Oikeuslääketieteelliseen laitokseen. Siellä tehtiin ruumiinavauksia eli tutkittiin kuolemansyitä. Luentosalissa pidetyn esityksen jälkeen halukkaat pääsivät tutustumaan ruumiinavaussaliin. Tuoksu ei ollut houkutteleva. Paikalla oli legendaarinen patologi Martti Tenhu (15.12.1937−22.2.2015), joka ryhtyi esittelemään avaamaansa rouvashenkilöä. Hän otti irrottamansa kaksi munuaista käsiinsä – ja kysyi meiltä, mistä erotamme toisistaan oikean- ja vasemmanpuolisen munuaisen.
Hiljaisuus oli pitkä ja vaikuttava, enkeli lensi läpi salin. Oikeuslääketieteen erikoislääkäri rypisti otsaansa ja käänteli munuaisia. Meillä ei ollut aavistustakaan vastauksesta, munuaiset näyttivät keskenään niin samanlaisilta.
”Tehtävä on maallikolle vaikea”, Martti Tenhu sanoi, ”munuaiset ovat todellakin täysin samanlaisia. Mutta kyllä minä erotan oikean vasemmasta! Kas, tein oikeaan merkiksi pienen viillon!”
Toinen Tenhun oppi oli, että punaviinilasillinen päivittäin (!) pitää verisuonet puhtaina!
(Martti Tenhu Youtubessa, Ropecon 1997/ Fright Night, 5.10.2013)
Hieno, kouluttava ja tietoa jakava yhdistys
Yhdistyksessä tutustuin toimittajiin, joiden kanssa oli helppo ystävystyä. Soitin usein Maimulle tai Erkeille, kun piti löytää sopiva asiantuntija. Vuoden kohokohtana oli Messukeskuksessa järjestettävät Lääkäripäivät. Kokoonnuimme Pressitiloissa, kävimme viereisessä luentosalissa meille järjestetyissä tiedotustilaisuuksissa ja osallistuimme yhdistyksen vuosikokouksen ensimmäiseen osaan. Tämä käytäntö jatkuu – koronapoikkeuksin – edelleen. Tuolloin jaetaan myös ”Hyvän Tiedon Omena” -palkinto, joka sekin on edelleen Riitta Nelimarkan työ, värikäs serigrafia.
Terveystoimittajat on hieno, jäseniään kouluttava ja yhteistyökumppaniensa kautta tietoa jakava yhdistys. Aloittelevana terveys- ja lääketieteen toimittajana se oli minulle onnenpotku tietoon ja osaamiseen. Muistoja tapahtumista ja ”vanhemmista” jäsenistä on runsaasti – esimerkiksi blogin jo kirjoittaneesta perustajajäsenestä Leena Mallatista mieleeni tulee hänen ansioittensa lisäksi suussasulavat suklaakakut, joita Leena teki tilauksesta tärkeimpiin juhliin. Tai tapaus, kun Ulla Järvi nielaisi porealtaassa Hyvän Tiedon puusta (Nobel-puusta) poimimani omenan siemenet!
Maarit Tyrkkö järjestää parhaillaan Kansallisarkistossa omaa yksityiskokoelmaa, jonka teemana on ”Toimittajan työ”. Mukana on materiaalia myös hänen äitinsä ja isänsä toimittaja-ajoilta. Kiinnostava kokonaisuus liittyy vuosiin 1974–1981, jolloin Tyrkkö työskenteli presidentti Urho Kekkosen kirjaprojektien parissa. Niistä on ilmestynyt teokset Tyttö ja nauhuri sekä Presidentti ja toimittaja (2014 ja 2016, WSOY). Tyrkön julkaisut lääketieteen ja terveyden kansantajuistamisesta alkoivat vuonna 2000 kirjalla Suomen terveellisin kirja. Pääasialliseksi aiheiksi seuraavina vuosina nousivat äidin sairastuttua Alzheimerin tautiin – aivot, muisti, muistisairaudet ja uni – yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Terveystoimittajiin liittyy kiinnostava pokkarisarja, Duodecimin & Apteekki -sarja, jossa ilmestyi kymmenisen eri sairauksiin liittyvää opaskirjaa. Menestynein oli Tyrkön toimittama Muistihäiriöt, jota lopuksi myytiin eri ulkoasuin – siis myös kirjakauppojen kautta sekä lääketehtaiden lahjoittamana terveyskeskuksiin – kaikkiaan yli 30 000 kappaletta. Tästä on Maarit Tyrkön työhuoneen seinällä kunniakirja.