Vuosikokous 16.3.2016

Terveystoimittajat ry:n sääntömääräinen vuosikokous, jatko-osa
Vuosikokouksen jatko-osa pidetään keskiviikkona 16.3.2016 klo 17.30.
Paikka: The Pullman Barin kabinetti, Helsingin rautatieaseman toinen kerros.
lmoittautuminen ja maininta erityisruokavaliosta 10.3. mennessä yhdistyksen sihteerille.
Tervetuloa kaikki jäsenet vaikuttamaan yhdistyksen asioihin!
Terveystoimittajat ry, hallitus

Kello viiden tee 12.4.2016

Terveystoimittajat ry alkaa järjestää pienimuotoisia keskustelutilaisuuksia. Ensimmäinen pidetään Foto Cafessa Postitalossa. Helena Hietaniemi kertoo terapeuttisesta kirjoittamisesta. Omakustanteinen tarjoilu. Ilmoittautuminen yhdistyksen sihteerille.

Hyvän Tiedon Omena 2016

Terveystoimittajat ry:n tunnustuspalkinto Hyvän Tiedon Omena myönnettiin tänä vuonna tutkimusprofessori Timo Partoselle tunnustuksena hyvästä yhteistyöstä terveystoimittajien kanssa.

Lääketieteen tohtori Timo Partonen on kertonut meille paljon nukkumisen tärkeydestä. Uni on yhtä merkittävää kuin ravinto ja liikkuminen. Me emme malttaisi mennä ajoissa nukkumaan, mutta Partonen jaksaa perustella tieteen avulla yhä uudelleen, miksi niin pitäisi kiireisessä ja kiinnostavassakin elämässä kuitenkin malttaa tehdä.

Lue lisää liitteenä olevasta tiedotteesta Hyvän Tiedon Omena 2016.

Apurahojen haku

Maimu Halosen rahasto jakaa apurahoja jäsenillemme toimittajatyön jatkokoulutukseen. Hakuaika päättyy helmikuun 2016 lopussa. Katso tarkemmat tiedot sivulta Apurahat.

Vuosikokous 13.1.2016

Terveystoimittajien vuosikokouksen ensimmäinen osa pidetään keskiviikkona 13.1.2016
klo 13.00
Messukeskuksen kokoustilassa 203b.

Sitä ennen jaetaan tunnustuspalkintomme Hyvän Tiedon Omena klo 12.45.

 

Ministeritapaaminen 2.12.2015

Ajankohtaisia asioita sosiaali- ja terveysministeriössä

Miten sote-uudistus etenee ja muuttuvatko terveyspalvelut asiakaslähtöisemmiksi? Kuinka digitalisaatiota voidaan hyödyntää nykyistä enemmän? Kasvaako potilaan valinnanvapaus? Mikä olisi paras satsaus terveyden edistämiseen?

Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula kutsuu terveystoimittajat keskustelemaan ministeriön ajankohtaisista asioista taustatilaisuuteen keskiviikkona 2. joulukuuta kello 9.00–10.30 Säätytalolle (Snellmaninkatu 9-11, Helsinki). Tilaisuudessa tarjotaan aamiainen.

Toimittajia pyydetään ilmoittautumaan tilaisuuteen viimeistään perjantaina 27. marraskuuta kello 12:een mennessä osoitteeseen media (at) stm.fi tai puhelimitse tiedottaja Krista Kukkaselle p. 0295 163 350. Kerrothan mahdolliset ruoka-aineallergiasi.

 

Jouluglögit 9.12.2015

Terveystoimittajien jouluglögit pidetään keskiviikkona 9.12.2015 klo 17-21.
Paikka: Sokos Hotel Torni, O’Malley’s Lounge, Yrjänkatu 26, Helsinki.
Ilmoittautuminen yhdistyksen sihteerille.

 

Johdatus terveysteknologiaan ja terveysekonomiaan 21.10.2015

Terveystoimittajien iltakoulu
Johdatus terveysteknologiaan ja terveysekonomiaan
Miten koneet hoitavat meitä ja miten rahat riittävät?

Keskiviikkona 21.10.2015 klo 17.00–18.45
Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki, sali 104

17–17.30 Miten terveysteknologia muokkaa terveydenhoitoa?
Tuula Tiihonen, johtava asiantuntija, Sitra
17.30–17.45 Kysymyksiä ja keskustelua

17.45–18.30 Miksi terveys tarvitsee oman ekonomiansa?
Martti Kekomäki, terveyden- ja sairaanhoidon hallinnon emeritusprofessori
18.30–18.45 Kysymyksiä ja keskustelua

Ilmoittautuminen 19.10. mennessä yhdistyksen sihteerille.

 

Vierailu Biomedicumiin 6.10.2015

Helsingin yliopisto toivottaa terveystoimittajat tervetulleeksi Meilahden kampukselle tutustumaan lääketieteelliseen opetukseen ja tutkimukseen.
Aika: tiistai 6.10. klo 17 – 20
Paikka: Biomedicum Helsinki, Haartmaninkatu 8

klo 16.50 Kokoontuminen Biomedicum Helsinki 1:n sisääntuloaulassa infon edessä

klo 17.00 – 17.50 Älä tapa simulaatiopotilasta!
Tutustuminen tiedekunnan simulaatio-opetusyksikköön. Opastajana yksikön vastuuopettaja, LT Hanna Lampela. Toimittajat pääsevät seuraamaan aitoa opetustilannetta, ja lisäksi heillä on mahdollisuus tutustua mm. potilassimulaattoriin sekä ’virtuaalisen ruumiinavauksen’ mahdollistavaan anatomian visualisointipöytään.

 klo 17.50 Siirtyminen Faculty Clubille, jossa tarjolla salaattibuffee, viiniä ja kahvia

 klo 18.00 – 20.00 Tutustu tutkimukseen
          Dekaani Risto Renkonen: Tervetuloa AMCH-kampukselle

          Vapaata keskustelua, jonka lomassa paikalla olevat tutkijat ja opettajat kertovat lyhyesti työstään. Mukana ovat:

– kliininen tutkija, dosentti Kirmo Wartiovaara: Korjataan tautigeeni

– neurokirurgi, dosentti Miikka Korja: Neurokirurgia ja tutkimuksen uudet tuulet – mikä oikeasti merkitsee?

– tutkija, dosentti Anne Salonen: Suolistobakteerit ja terveys

– kliininen opettaja, dosentti Leila Niemi-Murola: Aktivoivat oppimismenetelmät

– sydänkirurgi, professori Karl Lemström: Sydänsiirrot, sydämen mekaaninen tukihoito ja tekosydän – laboratoriosta klinikkaan

– kipulääketieteen professori Eija Kalso: Miksi kipu pitkittyy?

– tutkija, dosentti Carina Holmberg: Sukkulamato työvälineenä biolääketieteellisessä tutkimuksessa

ILMOITTAUTUMINEN yhdistyksen sihteerille 29.9. mennessä

 

Apurahojen haku

Maimu Halosen rahasto jakaa jälleen apurahoja jäsenillemme toimittajatyön jatkokoulutukseen. Hakuaika päättyy elokuun 2015 lopussa. Katso tarkemmat tiedot sivulta Apurahat.