Ajankohtaista

  • Hyvän Tiedon Omena 2017

    Terveystoimittajat ry:n tunnustuspalkinto Hyvän Tiedon Omena myönnettiin tänä vuonna professori Jaakko Valvanteelle tunnustuksena hyvästä yhteistyöstä terveystoimittajien kanssa.

    Haastateltavana Valvanne on selkeä, suorasanainen ja rehellinen, eikä hän karta vaikeitakaan teemoja. Hän on kritisoinut nykyistä vanhustenhoitoa terävin sanoin. Arvostelun kohteena on ollut muun muassa vanhusten makuuttaminen hoitolaitoksissa, liikkumisen estäminen ja turha laitoshoito. Näiden sijaan hän on ehdottanut iloista vallankumousta vanhustenhoitoon: käytäntöjä, joissa iäkkään ihmisen toiveita kuunnellaan ja häntä hoidetaan ammattitaitoisesti, hänen omien tarpeidensa mukaan.

    Lue lisää liitteenä olevasta tiedotteesta hyvan-tiedon-omena-2017.


  • Apurahoja haettavana

    Maimu Halosen rahasto jakaa apurahoja jäsenillemme toimittajatyön jatkokoulutukseen. Jaossa on nyt noin 6000 euroa. Hakuaika päättyy helmikuun 2017 lopussa. Katso tarkemmat tiedot sivulta Apurahat.


  • Vuosikokous 11.1.2017

    Terveystoimittajien vuosikokouksen ensimmäinen osa pidetään keskiviikkona 11.1.2017 klo 13.00 Messukeskuksen kokoustilassa 203.

    Ennen vuosikokousta klo 12.45 jaetaan tunnustuspalkintomme Hyvän Tiedon Omena.


  • Kuka kaappaa terveyden rahat? 22.11.2016

    Miten niukkuutta jaetaan sote-aikana? Kuka määrää ketä? Mitä on valinnanvapaus, ja mitä se lopulta tarkoittaa? Tule Tieteiden talolle (Kirkkokatu 6, sali 404) 22.11. klo 17 päivittämään tietosi näistä tulikuumista talousasioista!

    Suoraan asiaan ytimeen terveystoimittajat johdattaa terveyden- ja sairaanhoidon hallinnon emeritusprofessori Martti Kekomäki!

    Ilmoittautumiset yhdistyksen sihteerille. Kahvitarjoilu.


  • Jouluglögit 14.12.2016

    Terveystoimittajien jouluglögit pidetään keskiviikkona 14.12.2016 klo 17-21 hotelli Tornin O’Malley’s Loungessa, Yrjönkatu 26.