Alzheimer-tutkija Eino Soljelle Hyvän Tiedon Omena 2026 -tunnustuspalkinto

Eino Solje johtaa Itä-Suomen yliopiston Aivotutkimusyksikköä.

Terveystoimittajat ry:n myöntämä Hyvän Tiedon Omena 2026 -tunnustuspalkinto luovutettiin Lääkäripäivillä 22.1. Helsingissä apulaisprofessori Eino Soljelle. Solje johtaa Itä-Suomen yliopiston Aivotutkimusyksikköä ja työskentelee apulaisylilääkärinä Kuopion yliopistollisen sairaalan muistipoliklinikalla.

Terveystoimittajien tunnustuspalkinto, Hyvän Tiedon Omena, jaetaan vuosittain. Palkinnon saajat ovat tehneet hyvää yhteistyötä terveystoimittajien kanssa. He ovat käsitelleet lääketieteeseen, terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä aiheita selkeästi, innostavasti tai yllättävästi. Palkinnonsaajat ovat uskaltaneet puhua julkisuudessa myös vaikeista aiheista.

Eino Solje johtaa Itä-Suomen yliopiston Aivotutkimusyksikköä, joka on saavuttanut merkittäviä tuloksia Alzheimerin taudin varhaisen diagnostiikan kehittämisessä. Iso osa Soljen tutkimuksesta käsittelee Alzheimerin taudin ohella myös otsalohkodementiaa ja harvinaisempia muistisairauksia.

Eino Solje sananmukaisesti jakaa hyvää tietoa. Hän löytää aina tiukasta aikataulustaan aikaa myös tutkimustulosten avaamiselle kansantajuisesti ja ymmärrettävästi. Hän kommentoi toimittajille rakentavasti vaikeitakin aiheita, kuten sitä, etteivät kaikki potilaat saa uusia lääkkeitä. Hän on ollut tuomassa julkiseen keskusteluun myös muistisairauksiin liittyviä oikeudellisia ja eettisiä kysymyksiä.

 

Vierailu HUS Naistenklinikalle 19.1.2026 kello 13.00-15.00

Terveystoimittajilla on harvinainen tilaisuus päästä tutustumaan HUS Naistenklinikan toimintaan ja kuulla työstä, jota siellä tehdään synnytysten, naistentautien päivystystoiminnan sekä raskauden seurannan ja synnytyksen jälkeisen hoidon saralla. Puhujina linjajohtaja Aydin Tekay, ylihoitaja Satu Polkko, ylihoitaja Teija Kättö sekä muita asiantuntijoita. Neuvotteluhuoneessa pidettävän infotilaisuuden jälkeen meille pyritään järjestämään tutustumiskierros Naistenklinikalla.

Naistenklinikan toiveesta vierailun osanottajamäärä on rajattu kymmeneen. Jos haluat varmistaa mukaan pääsysi, ilmoittaudu heti osoitteeseen sihteeri@terveystoimittajat.fi.

Tapaaminen HUS Naistenklinikan pääaulassa osoitteessa Haartmaninkatu 2, 00290 Helsinki, maanantaina 19.1.26 klo 13.00. Ylihoitaja Teija Kättö tulee hakemaan ryhmämme pääaulasta, joten tulethan paikalle ajoissa.

Keskustelutilaisuus terveysjournalismista keskiviikkona 26.11. klo 17.00-19.00

Terveysjournalismin katveet ja valokeilat

Keskustelutilaisuus terveysjournalismista keskiviikkona 26.11. klo 17.00-19.00,

alustajana Tiedetoimittajain liiton pääsihteeri ja Tiedetoimittaja-verkkolehden päätoimittaja Ulla Järvi. Hän haastaa keskustelemaan, millaista on 2020-luvun julkisuus. Mitkä terveyttä ja sairautta käsittelevät aiheet pääsevät esiin ja mitkä eivät?

Mukana keskustelemassa on myös Lääkäriliiton viestintäjohtaja Lauri Korkeaoja.

Tilaisuuteen mahtuu vain 19 osallistujaa – toimi siis nopeasti ja ilmoittaudu nyt: sihteeri@terveystoimittajat.fi

Keskustelutilaisuus järjestetään Suomen Lääkäriliiton tiloissa osoitteessa Mäkelänkatu 2, 00500 Helsinki. Tarjolla myös pientä purtavaa ja kahvia/teetä.

Vierailu Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle

Vierailun ohjelma

Aika ja paikka: maanantaina 10.11. klo 15.30–17.30, osoite Mannerheimintie 166.

THL-vierailulle pääsee vielä ilmoittautumaan, laita viesti viimeistään tiistaihin 4.11. mennessä: sihteeri@terveystoimittajat.fi

Ohjelma

klo 15.30 Tervetuloa / Piritta Rautavuori, viestintäpäällikkö

Mika Salminen, pääjohtaja: Hyvinvoinnin ja terveyden sekä turvallisuuden kokonaiskuva.

Laura Kestilä, johtava tutkija: Miten suomalaiset voivat nyt ja tulevaisuudessa? Miten voimme rakentaa kestävää hyvinvointia monikriisin aikana ja väestörakenteen muuttuessa?

Suvi Parikka, tutkimuspäällikkö: Työikäisten hyvinvointi on heikentynyt 2020-luvulla. Millaisesta ilmiöstä on Terve Suomi -tutkimuksen valossa kyse ja mitä tilanteen korjaamiseksi voidaan tehdä?

Johanna Hietamäki, erikoistutkija: Lähisuhteiden turvallisuuden yhteys terveysuhkiin ja niiden ehkäisyn keinot.

Leif Lakoma, ylilääkäri: Rajat ylittävät terveysuhat, tartuntatautien tilannekuva ja varautuminen.

Piritta Rautavuori Viestinnän palvelut.

Tilaisuuden lopetus viimeistään klo 17.30

Kahvitarjoilu, tervetuloa.

Ilmoittautuminen: sihteeri@terveystoimittajat.fi viimeistään 4.11. mennessä.

Vierailu Apteekkariliitossa – HUOM UUSI ALKAMISAIKA 17.00

Apteekkiala elää jännittävien muutosten keskellä – mitä on odotettavissa tulevina vuosina ja miltä näyttää apteekkien tulevaisuus palveluiden näkökulmasta?

Tule kuulemaan ja keskustelemaan alan asiantuntijoiden kanssa Apteekkariliiton tilaisuuteen keskiviikkona 17.9. klo 17 Helsingissä.

Ohjelmassa:
Apteekkialan muutokset 2026 – viestintäjohtaja, proviisori Erkki Kostiainen, Apteekkariliitto
Palveluissako apteekkien tulevaisuus? – farmaseuttinen johtaja, FaT Inka Puumalainen, Apteekkariliitto

Alustusten jälkeen pientä iltapalaa ja keskustelua. Tilaisuus päättyy noin klo 19.

Apteekkariliiton toimisto sijaitsee Helsingin Vallilassa, osoitteessa Elimäenkatu 5, 00510 Helsinki.

Ilmoittaudu jo tänään! Tarvitsemme osallistujamäärän ja mahdolliset ruokarajoitteet viimeistään pe 12.9.

Ilmoittautuminen: sihteeri@terveystoimittajat.fi

Uusi blogi luettavissa

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta kehopositiivisuus? Kiitos nyt jo väistyneen helleaallon, jokainen meistä on altistunut melko lailla erilaisten kehojen näkemiselle menneen kesän aikana. Jotkut näyt miellyttävät, toiset mietityttävät. Erityisesti muiden kehoissa – mutta välillä omassakin.

Lue koko blogi