Terve vai sittenkin sairas?

Kuva on tehty tekoälyn avulla.

Luuletko olevasi terve? Siinä tapauksessa et ilmeisesti ole lukenut päivän lehtiä, seurannut nettikeskusteluja etkä katsonut televisiota viime aikoina.

Jos aamulla herätessäsi pidät itseäsi vielä terveenä, iltaan mennessä sinun on todennäköisesti osoitettu olevan väärässä, tai ainakin epäilyksen siemen on kylvetty mieleesi.

Heti aamutuimaan luet ruudulta tai printtilehdestä, että närästys voi olla syövän oire, ja on syytä hakeutua pikimmiten lääkärille. Sinua alkaa välittömästi närästää. Tai että uusin tutkimustieto osoittaa tofun olevan epäterveellistä. Ähkäiset, koska aloit laittaa tofua leivän päälle kinkkuleikkeen sijasta.

Ruokaostoksilla käydessäsi et pääse kassalle näkemättä kissan kokoisia lööppiotsikoita, jotka pauhaavat uusista terveysuhista. Varo tätä! Vältä sitä! Et kai vaan tee näin? Nielaiset, koska et varo etkä vältä, ja teet juuri niin – joka päivä.

Kun illalla avaat television, sama jatkuu. Apua, mikä tauti! Poistakaa kasvaimeni! Jalkapaiseklinikka. Sairas nuoruus. Kysy lääkäriltä. Elämäni yhden keuhkon varassa. Taisteluni riippuvuutta vastaan. Syöpäni löydettiin vasta, kun oli jo liian myöhäistä. Tässä vaiheessa tunnet olosi jo melko lannistuneeksi ja vietät loppuillan googlailemalla eri sairauksien oireita. Löydettyäsi monta osumaa siirryt keskiyöllä netin keskustelupalstoille lukemaan sairastuneiden kokemuksia. Ei olisi pitänyt, sillä sinua ei enää nukuta, ja pyörit sängyssä monta tuntia ahdistuneena. Aamulla heräät umpiväsyneenä ja elämä tuntuu raskaalta taakalta.

Huolestuminen on addiktoivaa

Joka päivä törmäämme niin moneen erilaisista terveysuhkista kertovaan kohu-uutiseen ja huolestuttavaan tutkimustulokseen, että vain paksunahkaisimmat meistä voivat huitaista ne hymähtäen pois mielestään: ”Hui hai, so what? Ei koske minua, ei ole minun murheeni.”

Me muut sen sijaan jäämme miettimään, pitäisikö asiasta huolestua. Minäkin, melko usein, etenkin jos satun olemaan stressaantunut. Vaikka yritän ajatella myönteisesti ja olla huolestumatta.

Epävarmoina aikoina, kun maailma muuttuu kaoottiseksi sotien, kulkutautien tai vaikkapa työttömäksi joutumisen takia, mielenterveydellemme olisi hyväksi saada huonojen uutisten vastapainoksi jotain positiivista ajateltavaa. Jotain, joka vahvistaisi meitä ja auttaisi meitä säilyttämään joustavuutemme, psyykkisen selviytymiskykymme ja suhteellisuudentajumme. Jotain, joka toisi hymyn kasvoillemme.

Mutta ei, me emme aina toimi niin loogisesti. Me luemme huonoja terveysuutisia, kuuntelemme terveysaiheisia podcasteja ja pohdimme, mikä kaikki voi mennä pieleen, ja miltä tuntuisi olla parantumattomasti sairas. Ja lähdemmekö täältä pitkään ja tuskallisesti kituen vai onnekkaasti saappaat jalassa.

Huolestuneena oleminen on niin tuttua ja tavallaan turvallista, että monet meistä eivät osaa olla ilman sitä. Joillekin ihmisille ahdistuneisuus ja sisäinen paine voi jopa olla edellytys sille, että he tuntevat olevansa elossa. Onko se enää tervettä? En osaa sanoa. Mutta se saattaa joskus olla tarkoituksenmukaista. Se saattaa olla se pimeä käyttövoima, joka työntää heitä eteenpäin.

Leena Koskenlaakso on Terveystoimittajat ry:n puheenjohtaja

HUS kaipaa parempaa johtamista

Ovatko lääkärit parhaita johtamaan 28 000 terveydenalan ammattilaisen HUSia? Kuva on tehty tekoälyn avulla.

Helsingin ja Uudenmaan erikoissairaanhoidosta vastaava HUS-yhtymä räväytti uutispommin tämän vuoden elokuussa ilmoittamalla aloittavansa koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut eli yt-neuvottelut.

Elokuun tiedonannossa todettiin, että säästämistavoite vuodelle 2025 on peräti 140 miljoonaa euroa. Neuvottelun piiriin kuuluu noin 28 000 henkilöä.

”Vuoden 2025 talousarviokehys ja siihen sisältyvä noin 140 miljoonan sopeutustarve eivät jätä meille vaihtoehtoja. Nyt säästöjä on valitettavasti haettava laajasti myös henkilöstöstä”, sanoo talousjohtaja Jari Finnilä HUS-tiedotteessa 15.8.2024.

HUS on viime vuosina ollut taloudellisessa syöksykierteessä: 2022 tappiota yhteisöön kirjattiin 119,1 miljoonaa, 2023 tilit olivat punaisella 111 miljoonaa euroa ja tälle vuodelle oli ennustettu 38,6 miljoonan euron negatiivinen tulos. HUSista ennakoidaan kuitenkin, että tämänhetkisen arvion mukaan tulos on tänä vuonna peräti noin 70 miljoonaa euroa pakkasella.

Huh, huh!

Yritysmaailmassa tuollaisella tuloksenteolla melkoisen moni ammattilainen saisi niin sanotusta johtoryhmästä kenkää.

Lääkärivetoisessa HUSin johdossa kahvikestit ilmeisesti sen kuin jatkuvat samalla kokoonpanolla tulevanakin vuonna.

Tätä blogia kirjoittaessani Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Markku Kanerva sai potkut vain kuuden hävityn ottelun jälkeen. Heikko menestys kentällä nimittäin alkoi näkymään myös Suomen Palloliiton kassassa, toki ei nyt ihan miljoonatappioina vielä.

Tulos tai ulos. Pitäisiköhän HUS -nimisessä seurassa alkaa pohtimaan pääkäskijän ja johdon vaihtoa? Asia nousee aika ajoin esille, mutta mikään ei lopulta muutu. Olisiko nyt jo aika vaihtaa johdon kokoonpanoa?

Alamäessä johtajuus punnitaan. Liian harvoin hyvää johtamista arvostetaan, yleisesti sitä ei ainakaan tapahdu sairaalamaailmassa.

”HUS on kyvytön arvioimaan omaa toimintaansa kokonaisuutena. Sen eri yksiköt suunnittelevat muutoksia laput silmillä, eikä kukaan ota vastuuta koko HUSista”, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen marraskuun 15. päivänä kirjatussa tiedotteessaan.

Onko HUS-johdossa liikaa älykkäitä ja hyviä lääkäreitä, mutta ei lainkaan liiketoimintaosaamista ja vielä vähemmän johtamistaitoja? En tiedä, mutta taloudellinen tulos on ainakin heikko. Siitä on maallikonkin helppo tehdä johtopäätöksiä: vihkoon on mennyt.

Luulenpa, että HUSia johtavien lääkärien on todella vaikeaa nostaa kättä virheen merkiksi. Se olisi noloa.

Vielä elokuussa HUS antoi julkisuudessa ymmärtää, että irtisanomiset eivät kohdistu hoitohenkilökuntaan.

”Esityksessä ei ole rajattu pois millään tavalla toimintoja tai ammatti- tai henkilöstöryhmiä. Pyrimme välttämään ensisijaisesti välitöntä potilastyötä tekeviä henkilöitä”, lääkäri ja HUSin toimitusjohtaja Matti Bergendahl sanoi Ylen uutisessa 16.8.2024.

Mikä takaa, että lääkäri on paras johtamaan 28 000 työntekijän organisaatiota?
Neuvottelutuloksien jälkeen saimme marraskuussa 2024 kuulla uusia, ei ehkä niin yllättäviä uutisia: suurin osa irtisanomisista kohdistuu hoitohenkilökuntaan!

”Lisäksi tämä osuu nyt rajusti hoitajiin, vaikka työnantaja aluksi väitti muuta. Jos HUS toteuttaa muutoksensa yt-neuvotteluiden mukaisesti, syntyy ennennäkemätön härdelli”, Tehyn Millariikka Rytkönen jatkaa tiedotteessaan 15.11.2024.

Luonnollisesti HUS viestii, että potilasturvallisuutta ei uhata. Uskoo, ken uskoo.

Jari Kostiainen on Terveystoimittajat ry:n sihteeri.

Huonot psykoterapeutit pitäisi voida tunnistaa

Sanna-Kaisa Hongiston kirja ’Mitä terapiassa tapahtuu?’ löytyy nyt myös kirjakaupoista.

Kun kirjoitin psykoterapiasta tietokirjaa Mitä terapiassa tapahtuu? (Nemo, 2023), kuulin paljon tarinoita hyvistä ja onnistuneista terapioista, mutta noin 30 haastattelemastani henkilöstä yllättävän moni oli kohdannut myös outoja psykoterapeutteja.

Eräs terapeutti oli antanut erikoisen vaikutelman muun muassa kieltämällä heti kättelyssä kahvinjuonnin. Toinen oli soitellut ensikäynnin jälkeen perään ja yritti laskuttaa ylimääräistä, kun asiakas päätti jatkaa terapeutin etsintää.

Molemmat olivat muodollisesti päteviä psykoterapeutteja. Vaikka haastattelemani henkilöt eivät päätyneet heille pitkään terapiaan, luultavasti moni muu päätyi. Ehkä he saivat apua, ehkä eivät.

Kirjaa tehdessäni sain yllätyksekseni selville, että Suomessa ei kerätä tietoa esimerkiksi Kelan tukemien psykoterapioiden onnistumisesta. Mihinkään ei kerry tietoa edes siitä, jos asiakkaat yleisesti vaihtavat pois jonkun terapeutin vastaanotolta. Jos räikeitä laiminlyöntejä ei satu, taitamaton tai vuorovaikutustyyliltään haitallinen psykoterapeutti voi luultavasti jatkaa uraansa vuosikymmeniä.

Tutkimuksista tiedetään, että yleisesti psykoterapia auttaa valtaosaa siellä käyvistä. Mikään taho ei kuitenkaan seuraa sitä, kuinka moni pettyy terapiaansa, kokee terapiasta haittaa tai selviytyy sen turvin vain hetken. Terapia-asiakkaita haastatellessani minua yllätti se, kuinka moni oli joutunut käymään elämänsä aikana useamman psykoterapiajakson.

Nykyisellään järjestelmä nähdäkseni suojaa paremmin psykoterapeutin oikeutta harjoittaa ammattiaan kuin asiakkaan oikeutta hyvään terapiaan. Psykoterapeuttien toimintaa valvoo Valvira, ja asiakkaat voivat valittaa psykoterapeuteista Aluehallintovirastoon. Haastattelemistani henkilöistä kukaan ei ollut valittanut. Useampi oli käynyt vuosien tehottoman terapian.

Miksi valitus jää tekemättä? Usein todennäköisesti siksi, että asiakas on haavoittuvassa asemassa, eikä jaksa. Läheskään aina asiakas ei myöskään ole varma siitä, oliko terapeutin käytös epäasiallista tai terapiaan kuulumatonta. Hänelle ehkä jäi vain outo tunne. Sellaisesta ei oikein voi valittaa.

Todennäköisesti viranomaisten tietoon päätyvät vain räikeimmät tapaukset, kuten terapeuttien vakavat päihdeongelmat tai seksuaalinen hyväksikäyttö. Psykoterapia on kuitenkin sen luonteista hoitoa, että myös paljon lievemmillä terapiasuhteen ongelmilla on väliä.

Todennäköisesti terapia-asiakkaat myös syyttävät itseään liikaa siitä, jos he eivät saa terapiasta toivomaansa hyötyä. Yleisesti puhutaan liian vähän siitä, että jos terapia ei toimi, syy voi olla myös terapeutissa. Terapeuttia saa vaihtaa, mutta se on oma prosessinsa. Vaihtaminen tuntuu asiakkaasta todennäköisesti hyvin työläältä, kun hän on vihdoin löytänyt vapaan terapeutin.

Kela-psykoterapeuttien joukosta pitäisi voida tunnistaa ne harvat, joiden henkilökohtaiset ominaisuudet eivät anna riittäviä eväitä ammatissa toimimiseen.

Järjestelmä luottaa nyt liikaa psykoterapeuttien koulutusseulaan: vaatimuksiin pitkästä sote-alan taustakoulutuksesta, työkokemuksesta, oman psykoterapian käymisestä ja psykoterapeuttikoulutuksesta. Seula on kieltämättä tiukka, mutta tekemieni haastattelujen perusteella ei selvästikään aukoton.

PS. Kela-kuntoutuspsykoterapiat maksavat joka vuosi enemmän – tällä hetkellä yli 100 miljoonaa euroa vuodessa. Se ei ole mahdoton summa, kun ottaa huomioon esimerkiksi sen, että tuoreen uutisen mukaan Kela maksaa etuuksia jo yli 1,7 miljardia euroa mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden sekä neurokehityksellisten oireyhtymien perusteella.

Nämä kustannukset ovat kasvaneet vuodesta 2010 alkaen yli 700 miljoonaa. Suurin kuluerä ovat työkyvyttömyyseläkkeet. Olisi tärkeää, että kaikki psykoterapiakuntoutuksesta hyötyvät saisivat sitä ajoissa, jotta mahdollisimman monen työkyvyttömyys voitaisiin estää.

Sanna-Kaisa Hongisto on Terveystoimittajat ry:n hallituksen jäsen.

Mennään metsään

Kuva: Pixabay

Koko syksy, jopa tämä kammottavan pimeä marraskuukin – on ollut poikkeuksellinen lämmin. Ei näy lunta missään täällä Etelä-Suomessa. Eikä sitä vielä kaivatakaan! Metsässä voi kävellä vielä mielin määrin.

Metsään menemisellä on monenlaisia terveyshyötyjä – kuten terveystoimittajat tietävät. Lyhyt kävely palauttaa stressistä, parantaa mielialaa sekä koettua terveyttä ja auttaa irtautumaan arjesta plus parantaa esimerkiksi itsetuntoa: https://www.duodecimlehti.fi/duo14421

Miellyttää silmää sekin, mitä näkyy, kun lentokone laskeutuu Seutulaan: metsää! Metsistä on hyötyä yksilölle mutta myös koko Suomelle, kun puhutaan kansantaloudesta. Sitra on tutkinut asiaa ja päätynyt siihen, että Suomi voi säästä jopa satoja miljoonia vuosittain luonnon avulla. kansantautien torjunnassa.

Sitralta selvitys. Suomessa on nyt ensimmäistä kertaa arvioitu (Sitran tiedote 29.10.2024), kuinka iso taloudellinen merkitys lähiluonnon terveysvaikutuksilla voi olla kansantautien torjunnassa. Tuore selvitys osoittaa, että Suomi voi saada luonnon avulla jopa satojen miljoonien eurojen vuotuisen hyödyn pelkästään masennuksen ja tyypin 2 diabeteksen torjunnassa sekä astman lääkehoidossa.

Tästä syystä tutkijat ehdottavat Suomeen kansallista luontoterveysohjelmaa.

Hyviä pointteja

Asia selviää Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) toteuttamasta Luontoympäristön terveysvaikutukset ja niiden taloudellinen merkitys -selvityksestä, jonka rahoitti tulevaisuustalo Sitra. Selvitystä varten tutkijat kävivät läpi keskeisen pohjoismaisen tutkimustiedon luonnon terveysvaikutuksista viimeisen 20 vuoden ajalta.

Tutkimuskirjallisuudesta käy ilmi, että pääsy luontoon muun muassa edistää mielenterveyttä: se suojaa masennukselta, lievittää stressiä ja parantaa mielialaa. Tieto on merkittävä, sillä mielenterveyden häiriöt aiheuttavat Suomelle arviolta 11 miljardin euron vuotuiset kustannukset inhimillisen kärsimyksen lisäksi. Nuorista jopa neljäsosa kärsii mielenterveyden häiriöistä.

Luontoympäristöt, kuten kaupunkien lähimetsät ja viheralueet, auttavat ehkäisemään myös muun muassa sydän- ja verisuonitauteja sekä mahdollisesti hengityselinsairauksia, kuten astmaa ja allergioita.

Kansallinen luonto-ohjelma

Jotta luonnon terveysvaikutukset ja niiden taloudellinen hyöty saataisiin laajasti käyttöön, selvityksen kirjoittaneet tutkijat ehdottavat Suomeen kansallista luontoterveysohjelmaa. Sen tavoitteena olisi juurruttaa luonnon terveyshyödyt ihmisten arkeen ja osaksi sosiaali- ja terveydenhuoltoa.

Ohjelman valmistelulle arvokasta pohjaa tuovat kokemukset alueellisista ohjelmista, kuten Päijät-Hämeen Luontoaskel terveyteen -ohjelmasta.

”Tutkimusnäyttö luonnon terveyshyödyistä on kypsynyt siihen pisteeseen, että voimme laskea taloudellisen arvon luonnon kyvylle pienentää tautitaakkaa. Varovaisenkin arvion mukaan puhutaan suuruusluokaltaan satojen miljoonien eurojen säästöpotentiaalista yhteiskunnalle. Kun julkinen talous kamppailee terveydenhuollon rahoituskriisissä, tarve löytää uusia, kuluja hillitseviä ratkaisuja on suurempi kuin koskaan”, Sitran ohjelmatoiminnon johtaja Lasse Miettinen sanoo.

Vapaalla tyylillä

Metsään mennessä tyyli on vapaa: yksin, yhdessä, koiran tai kissan kanssa. Kuulokkeet päässä tai ilman. Säästä viis – kerrospukeutuminen ja säätiedotuksen tsekkaaminen ennen ulkoilua auttaa.

Itse olen kävellyt tänä syksynä metsässä poikkeuksellisen vähän, johtuen Walker-nimisestä kevytkipsistä oikeassa jalassani. Mutta kävellyt kuitenkin – ja nauttinut etenkin värikkäiden ja kahisevien lehtien määrästä jalkojeni alla.

Jotenkin hellyttävää on ollut. että tultuani kotiin kipsin päällä keikkuu – puiden lehtiä.

Tuula Silvonen on Terveystoimittajat ry:n hallituksen jäsen.

Päätä seinään – vaan mureneehan se edes vähän

Somekanavissa keskustelu terveydestä saattaa aika ajoin mennä melko villiksi.

Voi huokaus, nousenpa taas pinnalle täältä somen syövereistä. Vaikka somen jo tietää, menee ihon alle, kun omaan kuplaan läikkyy ”varmaa tietoa” siitä, että ruokaympyrän suositukset ovat aivan vääristyneet – kyllä kookosrasva ja voi ovat terveyden peruspilareita ja onhan suola ihmiselle sentään tarpeellista!

Tai kun ”uusimmat tutkimustulokset” osoittavat koronarokotteiden kaataneen kansaa kuin heinää ja että koronaan on kuollut nimenomaan nk. piikitettyjä. Että tiede on yliarvostettua ellei peräti saatanasta, se kun kumoaakin aiempia tutkimustuloksiaan koko ajan eikä siis eroa mitenkään syvällisistä somekeskusteluista.

Lisäksihän ”kaikki tietävät”, että lääkkeiden pakkomyynti sekä suuret voitot ovat lääkefirmojen ja korruptoituneiden lääkäreiden ainoa tavoite. Ja on ilman muuta selvää, että medialla on yhteinen agenda. Sitä paitsi mitä vikaa on hiilidioksidissa? Sehän on koko elämän perusta.

Postausten joukkoon ripotelluilla yksittäisillä totuuksilla ”asioista itse selvää ottajien” on kätevää pudottaa oikaisuyritykset. No olihan se sikainfluenssarokotekin! Se opioidikriisi! Se vääräksi todettu tutkimustulos! Se yksi pelotteleva otsikkokin!

Edellä kirjoitettu on ehkä hiukan ilkeästi muotoiltu, mutta mikään ei ole omasta päästä keksittyä. Ehkä tunnistattekin? Kuinka te reagoitte tällaisessa tilanteessa, kun ei tiedä, mistä edes aloittaisi?

Go, Juhani Knuuti, go! Voimia matkaan, Atte Virolainen!

Itse en lähde tuttavien(kaan) somekanavissa noita ”varmoja tietoja” enää kommentoimaan. Joskus yritin, mutta heitin yrityksen hyödyttömänä nurkkaan. Ei se ole minun heiniäni, enkä sitä paitsi halua omilla reaktioillani ruokkia kanavien arvoa algoritmien silmissä. Tunnen suurta kunnioitusta ja arvostusta niitä kohtaan, jotka jaksavat kärsivällisesti, asiallisesti ja toistuvasti oikoa ja perustella. Sekä myöntää, että aina varmaa tietoa ei vain ole. Go, Juhani Knuuti, go! Voimia matkaan, Atte Virolainen!

Tästä sitkeydestä riittää silti mallia meille muillekin, ei ehkä somessa mutta omissa terveystoimittajien kanavissamme. Jatkuva, kärsivällinen toisto, asioiden vielä uudelleen tarkistaminen, suhteuttaminen, perusteleminen. Työarki ei välttämättä aina täytä ihanteita, mutta koko ajan voimme ainakin pyrkiä siihen. Ja vaikka joskus tuntuu, että hakkaamme päätä seinään, niin mahdollisesti seinästä irtoaa murusia, joilla on jokin vaikutus. Parhaassa tapauksessa ne vielä kumuloituvat yhteiskollegiaalisin voimin.

Tukea työhömme saamme onneksi eri tahoilta, esimerkiksi Terveystoimittajien jäseninä: yhdistyksen yhteistyökumppaneiden ja sidosryhmien tapaamisista ja tiedotteista sekä yhteisistä keskusteluista. Näitä keskusteluja saisi olla lisää, niin kasvokkain kuin virtuaalikanavissa. Yhteisöstä kun saa paitsi voimaa myös ajankohtaista tietoa ja faktaa sekä ehkäpä myös neuvoja hedelmälliseen lähestymiseen.

Ja aina voi kirjoittaa blogin! Täällä pääsee ääneen ja saa parhaimmillaan keskustelun liikkeelle. Kynnys on meille jäsenille matala, kunhan unohtaa X:n myrkkytyylin ja luovan suhtautumisen faktoihin.

Seuraavia blogeja odotellessa.

Diana Törnroos on Terveystoimittajat ry:n hallituksen jäsen.

TERVEYSPUHE ON POLARISOITUNUT

Terveys on suosittu kestoaihe mediassa.

Tapa, jolla terveydestä ja sairastumisesta nykyisin puhutaan, on hyvin kahtiajakautunut ja mustavalkoinen.

Julkista keskustelua ja somea seuratessa sekä nettilehtien kommenttipalstoja lukiessa käy nopeasti selväksi, että terveydestä ja hyvinvoinnista puhutaan aiempaa ronskimmin. Vastakkainasettelua ja leimojen iskemistä ei tänä päivänä kaihdeta.

Hyveelliset vastaan paheelliset. Terveysasioista puhuttaessa syntyy usein kaksi vastakkaista leiriä: hyveelliset ja paheelliset. Hyveelliset pitävät huolta itsestään, syövät terveellisesti ja käyvät kurinalaisesti salilla, mutta paheelliset muistuttavat, että myös elämästä nauttiminen on tärkeää. Hyveellisten mielestä se tarkoittaa, että paheelliset haluavat vain löhötä sohvalla kaljaa kitaten, sipsejä ja karkkia ahmien ja lihoen.

Hyveelliset väittävät, että paheelliset tuhoavat terveytensä väärillä valinnoilla ja itse aiheutetuilla sairauksilla. Hyveellisten mielestä paheellisilta puuttuu tahdonvoimaa, muutenhan se ryhdistäytyisivät, tarttuisivat itseään niskasta kiinni ja tekisivät jotain tilanteelleen. Paheelliset valitsevat kuntokuurin sijaan ihmedieetin tai laihdutuspistoksen’.

Poseeraajat ja pöyristyjät. Hyveelliset käyttävät puheessaan kulttuurisodista tutuiksi käyneitä keinoja: hyvesignalointia ja poseeraamista, paheksuntaa ja pöyristymistä. He korostavat mielellään olevansa kunnollisia veronmaksajia, joilla on oikeus kritisoida muiden elämää ja valintoja. ”Minun kovalla työllä ansaitsemiani verorahoja ei saa käyttää kaiken maailman vapaamatkustajien ja laiskurien paapomiseen.” Paheelliset leimaavat sen heti tiukkapipoiseksi öyhöttämiseksi.

Sitä mukaa, kun sote-alan ja julkisten palveluiden rahoitusta leikataan, vastakkainasettelu kärjistyy. Niukkuus ei lisää empatiaa vaan koventaa asenteita.

Niukkuus ei lisää empatiaa vaan koventaa asenteita. 

Taistelija vai fatalisti. Sairastuneilla ihmisillä on monenlaisia selviytymisstrategioita. Jotkut tekevät sairastumisestaan projektin, jossa he ottavat uhmakkaan taistelijan roolin. Periksi ei anneta ja se, mikä ei tapa, vain vahvistaa. Toiset taas suhtautuvat asiaan fatalistisesti ja alistuvat tyynesti kohtaloonsa. Heidän mielestään kaikella on tarkoitus, sairaudellakin. Taistelijan vinkkelistä katsottuna tyyni alistuminen on luovuttamista.

On myös ihmisiä, jotka tekevät vammastaan tai kehityksellisestä häiriöstään osan henkilökohtaista brändiään. He eivät koe tarvetta taistella oireitaan vastaan vaan alkavat puhua niistä omana supervoimanaan.

Vaikka sairauksista ja mielenterveyden ongelmista puhutaan entistä avoimemmin, kaunistelevia kiertoilmaisuja käytetään yhä, eivätkä kaikki tabut ole kadonneet. Syöpä ja Alzheimerin tauti ovat esimerkkejä diagnooseista, jotka lyövät helposti polvilleen vahvankin ihmisen ja hänen omaisensa.

Sairauksilla pelottelu myy. Iltapäivälehtien printtiversioita myydään pelottelemalla vanhuksia sairastumisella. Jokaisen marketin kassan vieressä lehtien lööpit kirkuvat uusien sairauksien uhkaa niin kovalla äänellä, että on ihme, etteivät pelokkaat mummot ja papat kupsahda ostosreissullaan silkasta kauhusta.

Koronapandemia sai ihmiset varuilleen ja teki elämästä arvaamattoman tuntuista. Monen perusturvallisuus järkkyi, ja kaikilla se ei ole vieläkään palannut. On sääli, että moni ikäihminen kokee muiden tapaamisen ja sairastumisen riskin edelleen niin suurena uhkana, että eristäytyy mieluummin kotiinsa. Ne, jotka sosiaalisia kontakteja eniten tarvitsisivat, usein välttelevät niitä kaikkein kiivaimmin.

Leena Koskenlaakso Terveystoimittajat ry:n hallituksen puheenjohtaja.

Maimu Halonen, Lääkäriliiton legendaarinen lehdistöpäällikkö

Maimu Halonen aloitti toimintansa Lääkäriliitossa tiedotussihteerinä vuonna 1977 ja toimi sittemmin lehdistöpäällikkönä vuodesta 1991 aina kuolemaansa, vuoteen 2000 saakka.

Maimu oli poikkeuksellinen ihminen. Hänen työkenttänsä oli lehdistö ja tiedotusvälineet, joiden edustajista hän otti tehtäväkseen pitää erinomaista huolta. Häntä pidetään Lääketieteen toimittajien järjestäytymisen alullepanijana ja alan vuonna 1987 perustetun Lääketieteen toimittajat ry:n perustajajäsenenä. Yhdistyksen kunniajäseneksi hänet kutsuttiin vuonna 1989.

Toimittajat olivat Maimulle rakkaita lapsia, joiden eteen hän jaksoi loputtomasti ponnistella. Hän kehitti toimittajille koulutustapahtumia ja tutustumisretkiä ja jaksoi istua heidän kansaan aamuyön tunneille. Maimu oli toimittajien tärkein tietolähde lääketieteen kysymyksissä, ja heitä varten hän ryhtyi julkaisemaan lääketieteen asiantuntijaluetteloa. Hän oli myös avainhenkilö monien tapahtumien, kuten Lääkäripäivien, järjestelyissä. Päiville hän kehitti tiedotusvälineitä varten oman palveluyksikön.

Lääkäriliitossa Maimu oli erinomaisen pidetty työtoveri. Hänen huoneensa ovi oli aina auki, ja lähes aina siellä nähtiin työtovereita tai muita avunpyytäjiä. Parantamista ja kehittämistä riitti. Maimun mielestä ihmiset eivät ymmärtäneet lääkärien vieraita termejä vilisevää puhetta. Lauseiden piti olla yksinkertaisia ja selkosuomea. Lääkärit tarvitsivat esiintymiskoulutusta, ja Maimun järjestämille kursseille riitti tulijoita.

Maimu oli tärkeä sillanrakentaja. Hänen avullaan toimittajat ovat pystyneet välittämään yleisölle paljon tietoa terveydenhuollosta, lääkäreistä ja lääketieteestä, ja hän on opettanut lääkäreitä kommunikoimaan ymmärrettävällä tavalla sekä tiedotusvälineiden että potilaidensa kanssa.

Kirjoittaja on Lääkäriliiton entinen toiminnanjohtaja Markku Äärimaa.

Tropiikissa kuntoilemassa

Viisi urheaa naista ja yksi urhea mies ilmestyivät Yoga Nordiciin tiistaina 3. toukokuuta alkuillasta kokeilemaan hotjoogaa. Puolet tykkäsi, puolet ei. Mutta miten tunti menikään?

Kuvateksti: ”Kuumaa oli, mut hengissä selvittiin!” todistavat Tuija Metsäaho (vas.), Tuula Ketola ja Minna Pernaa.

Nimensä mukainen kuuma jooga on hatha- eli niin sanottua lempeää joogaa, jota harjoitetaan 38-asteisessa huoneessa. Tämä nostaa jokaiselle hien pintaan – ihan kuin joogaaja olisi hommissa Intiassa!

Yoga Nordic on kehittänyt tämän konseptin jo vuonna 2004. Tunnin liikeharjoitukset pohjautuvat Bishnu Ghoskin opettamaan 84 asana-sarjan traditioon.

Joogaa jonkin verran harrastaneena menin kiinnostuneena kokeilemaan nimenomaan tätä joogaa, josta olin haaveillut jo vuosikausia. Yoga Nordic oli viihtyisä joogastudio, ja sen sijainti hyvä, keskellä Helsinkiä Kampissa.

Vetäjä kehotti meitä menemään noin 35-asteiseen huoneeseen tottumaan lämpöön ennen tuntia. Vaikka olin pukeutunut ohjeiden mukaisesti ihonmyötäisiin capreihin ja urheilupaitaan, lämpö löi päin naamaa sellaisella volyymilla, että katsoin parhaaksi valmistua terveystoimittajien joogatuntiin pukuhuoneessa viime minuuttiin asti. En ollut ainoa, joka teki niin. Meistä ei intialaisiksi olisi.

Viisi minuuttia ennen tunnin alkua marssimme sitten saliin ja levitimme joogamatot sekä pehmeät pyyhkeet niiden päälle. Asetin maton viereen vesipullorivini.

Lihakset tykkäsivät

Tunnin aikana tuntui kuin olisi saunassa joogannut. Hiki virtasi, kun teimme asanoita rauhalliseen tahtiin. Tunnelma oli mukava – kaikki tekivät parhaansa.

Joogaamista häiritsivät jonkin verran lämmitysilmaputket, jotka humisivat siihen malliin, että ohjaajan puheesta oli kauimmaisten välillä vaikeaa saada selvää. Myöskään täysi valaistus ei ollut optimaalista rentoutumista ajatellen.

Lihasten lämmettyä liikkeitä oli mukava tehdä. Ohjaajan ”muista aina hengittää” kehotus tuli tarpeeseen, kun aloin keskittyä liikkeisiin.

Netistä löytämäni ei-tieteellisen tiedon mukaan hotjoogaan valmistautuminen pitäisi aloittaa jo edellisenä iltana kunnon vesitankkauksella – ja tunnilla juoda 1,5 litraa vettä! No, alle litra riitti minulle hyvin 1,5 litran pullorivistöstäni, eikä hommaan tarvinnut muuten valmistautua kuin ottaa kevyet vaatteet  mukaan ja mennä paikalle ajoissa.

Ohjaajan mukaan hotjooga vaatii 2–3 kertaa, jotta tottuu sekä hengittämiseen että joogaamiseen kuumassa ilmanalassa. Minulle selvisi jo 10 minuutissa, että tähän en totu. Mukava kokemus, mutta olen enemmän metsäjoogatyyppiä.

Tuula Ketola on yhteiskuntatieteiden maisteri. Ketola työskentelee freelance-toimittajana pääkaupunkiseudulla. Hän pitää omaa blogia osoitteessa thesunshinecousins.blogspot.com. ”Sydäntäni lähellä ovat ihmisoikeudet, monikulttuurisuus, koirat – ja tietysti järjestötoiminta! Sen lisäksi, että olen tuore Terveystoimittajat ry:n hallituksen jäsen, kuulun rivijäsenenä Suomen tiedetoimittajain liittoon ja Naistoimittajiin.”

Älä unohda tunnetta faktaviidakossa

Terveysjournalismi on kaukana mutu-tieteestä, jos minulta kysytään. Minusta velvollisuutemme terveystoimittajina on viestiä vain tutkitut asiat faktoina ja välittää sellaista terveystietoa, joka perustuu yleisesti tunnustettujen asiantuntijoiden lausumaan. Toki monimuotoinen tiedonvälitys huomioi myös uskomukset ja puskapuhelinten viestit, mutta pitää ne oikeassa kontekstissaan, eikä esitä tämän lajin asioita samantasoisina uutisina tutkitun tiedon rinnalla.

Tämä hyvä ohjenuora saa kuitenkin joskus unohtamaan yhden tärkeän asian terveysviestinnässä. Tunteet. Ne kun eivät ole sitä faktaa, jolle jutun perustaa. Tunteet riippuvat aina tuntijasta.

Kun sain ensimmäisen koronarokotteeni, minulle nousi kyyneleet silmiin. Kun kerroin tästä kollegoille, sain kuulla, että lähes kaikilla muillakin hetki oli ollut liikutuksentäyteinen. En ollut yksin, kyse oli ilmiöstä.

Olin pohtinut jo aikaisemmin, että kirjoittaisin pääkirjoitusvuorollani Seura-lehteen puolustuspuheen koronarokotukselle. Faktaa juttuun riittäisi ja asiantuntijoita, joihin nojata. Mutta kirjoitinkin kyynelistä.

Minusta koronarokote sai nyt paremman puolustuspuheenvuoron, kuin mitä faktoilla kuorrutettu kirjoitus olisi tarjonnut. Tietoa kun jo on kaikilla uutisia seuraavilla enemmän kuin tarpeeksi. Mutta koronarokotusliikutus saattoi olla vielä sen kokemattomalle ihan uusi asia, jopa uutinen.

Rokotus nosti kyyneleet silmiini

Rokotusvuoroni oli noin kuukausi sitten. Riskiryhmäläisenä varasin käsi vapisten aikaa – riittääkö koronarokotetta kaikille luvatuille? Pelkoni oli turha, aikoja oli niin reilusti, että sopivimman saattoi valita.

Messukeskukseen ajaessa alkoi taas jännittää. Jos aikoja on paljon, onkohan tungos ja jonotus sen mukaista? Mitenköhän nuo turvavälitkin?

Messukeskuksen ovella olikin pieniä jonoja, mutta turvaväleillä, ja vain hetken. En seissyt kuin muutaman minuutin riskiryhmäni jonossa, ja olin jo sisällä ilmoittautumisvaiheessa.

Ystävällinen nainen tarkisti, että olin oikeutettu rokotteeseen. Hymyilevät silmät (suu kun oli maskin takana) ja mukava jutustelu olivat olennainen osa kohtaamista.

Kun kävelin Messukeskuksen lähes tyhjää käytävää lempeästi kohdattuna ja selkeästi opastettuna,  alkoi itkettää. Kyllä meillä osataan. Huomattavia resursseja, joustoja, ideointia ja uudenlaista yhteistyötä vaativa massarokotustapahtuma oli kuin hommaa olisi tehty aina.

Itse asiassa oloni oli samanlainen kuin 15 vuotta sitten Euroviisujen voiton jälkeen tai kun Suomi 1995 sai ensimmäisen jääkiekon MM-kultansa. Rintaa pakahdutti ylpeys omasta maasta sekä ilo saada jakaa historiallinen hetki kaikkien kanssa. Ehkä tärkein tunne oli kuitenkin onni unelman toteutumisesta. Me voitamme vihdoin kultaa! Suomi douze points! Koronarokote on saapunut – pistos pistokselta olemme kohta virusta vahvempia.

Enkä ole tuntemuksieni kanssa yksin. Varsin usein, kun joku kertoo koronarokotuksen saamisesta, hän kertoo myös onnen kyynelistä. Pieni pistos ei ole ainoastaan astrazenecaa tai pfizeriä, se on myös aimo annos toivoa, uskoa siitä, että saamme elämämme takaisin: aurinko paistaa taas joku päivä koko kasvoille, ei vain maskin reunuksille.

Yhden olisin silti halunnut tehdä toisin. Olisin halunnut varustautua rokotukseen yhtä hyvin kuin entinen kollega. Hän otti mukaansa suklaata.

Ei suinkaan itselleen, vaan antaakseen levyn ilon lahjana rokotusväelle. Hän halusi jakaa riemua ja liikutusta, jonka heidän luonaan pääsi kokemaan. Mikä ihana idea!

Kakkosrokotteelle minäkin matkaan herkkuja tuliaisina. Rokotusonni on niin suuri asia, että sen haluaa jakaa, vaikka sitten suklaan muodossa.

Kirjoitus pohjautuu Seurassa julkaistuun pääkirjoitukseen 13.5.2021

Liina Putkonen tuottaa tällä hetkellä Seura-lehtiperheessä tiettyjä kokonaisuuksia niin Seuraan, Kotilääkäriin kuin Vivaankin. Hän aloitti Otavamediassa vajaat viisi vuotta sitten Kaksplus- ja Koululainen-lehdissä, mutta siirtyi Seuraan 2019. Aikaisemmin hän työskenteli 15 vuotta Sanomilla mm. Ilta-Sanomissa, Meidän Perheessä, Hyvässä terveydessä, Sportissa sekä digitaalisessa sisällöntuotannossa. Liina Putkonen on tuore Terveystoimittajien hallituksen jäsen, mutta yhdistyksessä hän on ollut yli kymmenen vuotta.

Kolmen kopla

Yhdistyksen perustamiseen ja toiminnan alkuvaiheisiin vahvasti liittynyt Lääkäriliiton tiedotuspäällikkö Maimu Halonen ja hänen kanssaan Lääketiede-tapahtumaan osallistuneet Apteekkariliiton tiedotuspäällikkö Erkki Kostiainen ja Lääketietokeskuksen toimitusjohtaja Erkki Alanko muodostivat ideointiryhmän; sen ”kolmen koplan”.

Tavoite heillä oli sama kuin yhdistykselläkin: kehittää ja parantaa alan toimittajien erikoisosaamista – alalla tapahtuneiden uusien innovaatioiden osalta. Eräs sellainen innovaatio oli sähköinen lääkemääräysten siirtojärjestelmä, johon pääsimme tutustumaan Kööpenhaminassa – jo vuonna 2003. Järjestelmän tuloon Suomessa meni vielä vuosia.

Pääosa lääketieteen innovaatioista, uusista lääkkeistä ja hoitomenetelmistä saa alkunsa Suomen rajojen ulkopuolella. Oli selvää, että alan toimittajiakin kiinnosti päästä lähemmäksi niitä laitoksia, missä lääkkeitä kehitetään – ja kuulla kuinka terveyden- ja lääkehuolto on hoidettu muualla.

”Alueelle oli julistettu jonkinlainen hätätila yllättävän lumisateen takia.”

Pari vuotta aikaisemmin kopla vei meidät New Yorkiin tutustumaan USA:n terveydenhuoltojärjestelmään ja muun muassa FinnPron rooliin siinä. Kävimme myös New Jerseyn puolella tutustumassa lääketehtaaseen. Siihen matkaan liittyi pari muistoa.

Samaan aikaan, kun olimme menossa paikalle bussilla, alueelle oli julistettu jonkinlainen hätätila yllättävän lumisateen takia. Ei lunta ollut kertynyt kuin noin seitsemän sentin verran, mutta amerikkalaiselle liikenteelle sekin oli liikaa. Paikallishallinto oli kehottanut kouluja ja työpaikkoja sulkemaan ovensa liikenteen minimoimiseksi. Paikallisilla ei autoissaan ollut talvirenkaita eikä juuri kokemusta liukkaista teistä, joten onnettomuusriski arvioitiin korkeaksi. Ja vaikka itse pysyisikin tiellä, niin moni muu ei pysyisi. Pienetkin onnettomuudet aiheuttaisivat valtavat ruuhkat – ihmiset juuttuisivat autoihinsa moottoriteille.

Niinpä lääketehtaaseenkaan emme päässeet heti, koska porttivahti ihmetteli, kuinka bussimme on siinä, vaikka liikennettä ei pitäisi olla – eikä heidänkään työntekijänsä ole tulleet töihin hätätilan takia. Onneksi yksi isännistämme saatiin kiinni tutkimuskeskuksesta, jonne hän oli tullut vähän myöhässä kelin takia. Hänen autossaan oli talvirenkaat, sillä hän oli kotoisin maan pohjoisosista, missä sellaisia käytetään talvisin.

Toinen sen reissun muistoihin jäänyt kokemus oli lounas WTC:n näköalaravintolassa, kaupungin kiertoajelun päätteeksi. Puoli vuotta myöhemminhän islamistiterroristit tuhosivat kahdella lentokoneella molemmat tornit.

”Omenapuun taimet sai jokainen viedä mukanaan ja istuttaa itse valitsemalleen paikalle.”

Toimittajayhdistyksen 15-vuotisjuhlia vietettiin Radisson Blue Royal hotellin kokoustiloissa vuonna 2003. Ohjelman yllätyksen oli järjestänyt Maarit Huovinen (nykyisin jälleen Tyrkkö), joka toi omina lahjoinaan ”yhdistyksen toimintaan merkittävästi vaikuttaneille ei-jäsenille” omenapuun taimet. Ne sai jokainen viedä mukanaan ja istuttaa itse valitsemalleen paikalle.

Mutta mistä ne taimet oli saatu?

Yksi ”kolmen koplan” yhdistyksen jäsenille järjestämistä ulkomaanmatkoista oli tavanomainen Tukholman risteily, jonka meno- ja paluumatkalla oli luentoja laivalla, mutta Tukholmassa menimme Karoliinisen instituutin naapuriin. Siellä nimittäin toimii Nobél-komitean lääketieteellinen komitea, jonka puheenjohtajana oli tuolloin viimeistä vuottaan suomalainen professori Ralf Pettersson. Hän oli luvannut kertoa meille komiteasta ja sen toiminnasta.

Tulimme paikalle sen verran etuajassa, että jouduimme odottelemaan puolisen tuntia pienessä puistossa. Joutessamme söimme siinä paikalla olleen omenapuun maahan pudonneita hedelmiä. Maarit otti muutaman mukaankin ja heitteli sitten paluumatkalla meille laivan saunaosaston porealtaassa likoaville välipalaksi. Itse hän taisi kerätä syömättä jääneet siemenkodat talteen.

Omenien siemenet Maarit vei tutulle puutarhurille, joka kasvatti taimet – ja niinpä minä päätin kutsua omenapuukerhon jäsenet meille skoolaamaan Pirjon saaman omenapuun kunniaksi.

Kuvassa on kuitenkin viisikko – Nobél-omenapuukerho – eli vasemmalta Erkki Kostiainen, Pirjo Kyläsalo, Anne-Maj Aunula, Maarit Tyrkkö ja Erkki Alanko Pirjon kasvattaman Nobél omenapuun äärellä mökillämme kesällä 2010. Heistä Apteekkariliiton Kostiainen, Lääkäriliiton Aunula ja Lääketietokeskuksen Alanko muodostivat viimeisen ”kolmen koplan”, jonka tavoitteena oli kehittää ja ajankohtaistaa alalla työskentelevien toimittajien tietämystä kansanterveydestä ja sen moninaisista toimijoista. Kuva: Jaakko Kyläsalo

Kirjoittanut Jaakko Kyläsalo, 79: ”Aloitin urani toimittajana (lauluharrastuksen siivittämänä) Yleisradion radion ajankotaistoimituksessa ja jäin eläkkeelle YLE-TV 1:n asiaohjelmista. Tuotin ja ohjasin videoita perheyhtiössämme, mm. DVD:n Lääketieteen toimittajien 20-vuotisesta historiasta. Kirjoittelin kaksi omakustanteista elämänkertaa – ja kansanterveyteen liittyviä lehtijuttuja – joskus. Asun yhä Helsingissä ja kesälomailen ”Hiidenmökillä” Lohjalla. Naimisissa toisen kerran – edellisestä liitosta tytär ja tyttärentytär 15 vuotta. Viihdyn leipomalla hapanjuureen tehtyjä ruisleipäsiä.”