-
Kolmen kopla
Yhdistyksen perustamiseen ja toiminnan alkuvaiheisiin vahvasti liittynyt Lääkäriliiton tiedotuspäällikkö Maimu Halonen ja hänen kanssaan Lääketiede-tapahtumaan osallistuneet Apteekkariliiton tiedotuspäällikkö Erkki Kostiainen ja Lääketietokeskuksen toimitusjohtaja Erkki Alanko muodostivat ideointiryhmän; sen ”kolmen koplan”.
Tavoite heillä oli sama kuin yhdistykselläkin: kehittää ja parantaa alan toimittajien erikoisosaamista – alalla tapahtuneiden uusien innovaatioiden osalta. Eräs sellainen innovaatio oli sähköinen lääkemääräysten siirtojärjestelmä, johon pääsimme tutustumaan Kööpenhaminassa – jo vuonna 2003. Järjestelmän tuloon Suomessa meni vielä vuosia.
Pääosa lääketieteen innovaatioista, uusista lääkkeistä ja hoitomenetelmistä saa alkunsa Suomen rajojen ulkopuolella. Oli selvää, että alan toimittajiakin kiinnosti päästä lähemmäksi niitä laitoksia, missä lääkkeitä kehitetään – ja kuulla kuinka terveyden- ja lääkehuolto on hoidettu muualla.
”Alueelle oli julistettu jonkinlainen hätätila yllättävän lumisateen takia.”
Pari vuotta aikaisemmin kopla vei meidät New Yorkiin tutustumaan USA:n terveydenhuoltojärjestelmään ja muun muassa FinnPron rooliin siinä. Kävimme myös New Jerseyn puolella tutustumassa lääketehtaaseen. Siihen matkaan liittyi pari muistoa.
Samaan aikaan, kun olimme menossa paikalle bussilla, alueelle oli julistettu jonkinlainen hätätila yllättävän lumisateen takia. Ei lunta ollut kertynyt kuin noin seitsemän sentin verran, mutta amerikkalaiselle liikenteelle sekin oli liikaa. Paikallishallinto oli kehottanut kouluja ja työpaikkoja sulkemaan ovensa liikenteen minimoimiseksi. Paikallisilla ei autoissaan ollut talvirenkaita eikä juuri kokemusta liukkaista teistä, joten onnettomuusriski arvioitiin korkeaksi. Ja vaikka itse pysyisikin tiellä, niin moni muu ei pysyisi. Pienetkin onnettomuudet aiheuttaisivat valtavat ruuhkat – ihmiset juuttuisivat autoihinsa moottoriteille.
Niinpä lääketehtaaseenkaan emme päässeet heti, koska porttivahti ihmetteli, kuinka bussimme on siinä, vaikka liikennettä ei pitäisi olla – eikä heidänkään työntekijänsä ole tulleet töihin hätätilan takia. Onneksi yksi isännistämme saatiin kiinni tutkimuskeskuksesta, jonne hän oli tullut vähän myöhässä kelin takia. Hänen autossaan oli talvirenkaat, sillä hän oli kotoisin maan pohjoisosista, missä sellaisia käytetään talvisin.
Toinen sen reissun muistoihin jäänyt kokemus oli lounas WTC:n näköalaravintolassa, kaupungin kiertoajelun päätteeksi. Puoli vuotta myöhemminhän islamistiterroristit tuhosivat kahdella lentokoneella molemmat tornit.
”Omenapuun taimet sai jokainen viedä mukanaan ja istuttaa itse valitsemalleen paikalle.”
Toimittajayhdistyksen 15-vuotisjuhlia vietettiin Radisson Blue Royal hotellin kokoustiloissa vuonna 2003. Ohjelman yllätyksen oli järjestänyt Maarit Huovinen (nykyisin jälleen Tyrkkö), joka toi omina lahjoinaan ”yhdistyksen toimintaan merkittävästi vaikuttaneille ei-jäsenille” omenapuun taimet. Ne sai jokainen viedä mukanaan ja istuttaa itse valitsemalleen paikalle.
Mutta mistä ne taimet oli saatu?
Yksi ”kolmen koplan” yhdistyksen jäsenille järjestämistä ulkomaanmatkoista oli tavanomainen Tukholman risteily, jonka meno- ja paluumatkalla oli luentoja laivalla, mutta Tukholmassa menimme Karoliinisen instituutin naapuriin. Siellä nimittäin toimii Nobél-komitean lääketieteellinen komitea, jonka puheenjohtajana oli tuolloin viimeistä vuottaan suomalainen professori Ralf Pettersson. Hän oli luvannut kertoa meille komiteasta ja sen toiminnasta.
Tulimme paikalle sen verran etuajassa, että jouduimme odottelemaan puolisen tuntia pienessä puistossa. Joutessamme söimme siinä paikalla olleen omenapuun maahan pudonneita hedelmiä. Maarit otti muutaman mukaankin ja heitteli sitten paluumatkalla meille laivan saunaosaston porealtaassa likoaville välipalaksi. Itse hän taisi kerätä syömättä jääneet siemenkodat talteen.
Omenien siemenet Maarit vei tutulle puutarhurille, joka kasvatti taimet – ja niinpä minä päätin kutsua omenapuukerhon jäsenet meille skoolaamaan Pirjon saaman omenapuun kunniaksi.
Kuvassa on kuitenkin viisikko – Nobél-omenapuukerho – eli vasemmalta Erkki Kostiainen, Pirjo Kyläsalo, Anne-Maj Aunula, Maarit Tyrkkö ja Erkki Alanko Pirjon kasvattaman Nobél omenapuun äärellä mökillämme kesällä 2010. Heistä Apteekkariliiton Kostiainen, Lääkäriliiton Aunula ja Lääketietokeskuksen Alanko muodostivat viimeisen ”kolmen koplan”, jonka tavoitteena oli kehittää ja ajankohtaistaa alalla työskentelevien toimittajien tietämystä kansanterveydestä ja sen moninaisista toimijoista. Kuva: Jaakko Kyläsalo Kirjoittanut Jaakko Kyläsalo, 79: ”Aloitin urani toimittajana (lauluharrastuksen siivittämänä) Yleisradion radion ajankotaistoimituksessa ja jäin eläkkeelle YLE-TV 1:n asiaohjelmista. Tuotin ja ohjasin videoita perheyhtiössämme, mm. DVD:n Lääketieteen toimittajien 20-vuotisesta historiasta. Kirjoittelin kaksi omakustanteista elämänkertaa – ja kansanterveyteen liittyviä lehtijuttuja – joskus. Asun yhä Helsingissä ja kesälomailen ”Hiidenmökillä” Lohjalla. Naimisissa toisen kerran – edellisestä liitosta tytär ja tyttärentytär 15 vuotta. Viihdyn leipomalla hapanjuureen tehtyjä ruisleipäsiä.”
-
Onnenpotku tietoon ja osaamiseen
Piti oikein tarkistaa Kuka kukin on -kirjasta, milloin minulla oli kunnia olla nykyisen Terveystoimittajat ry:n ja silloisen Lääketieteen toimittajat ry:n puheenjohtajana. Siitä on kauan, aloitin tasan 30 vuotta sitten. Ensimmäinen kauteni oli vuodet 1991−1992 ja toinen 2001−2002. Toimittajan elämässäni oli jo tapahtunut paljon, olin kulkenut Suomen Kuvalehden, Uuden Suomen ja Weilin + Göösin kautta Kotilieden lääketiedettä ja terveyttä seuraavaksi vakituiseksi avustajaksi. Lehden toimituspäällikkö Marja Orpo oli etsinyt tehtävään toimittajaa, joka jatkaisi edellisen avustajan työtä. Aihe houkutteli kahdestakin syystä – jos keskittyisin seuraamaan terveyttä, en astuisi lehden muiden toimittajien varpaille. Toiseksi olin kasvanut tohtorin, mummuni Eva Tulenheimon, ensimmäisenä lapsenlapsena ja kuullut kiinnostavia tarinoita hänen praktiikastaan, myös ajasta ennen syntymääni.
Lääketiede ja sen mahdollisuudet parantaa sairastunut näyttäytyivät minulle jännityskertomuksena. Kaikki oli loogista ja selvää, potilas tutkittiin, saatiin diagnoosi ja löydettiin oikea polku, miten edetä. Palkintona oli onnistumisen ilo – ja terveys!
"Täytyy osata esittää oikeita kysymyksiä, tuntea kulloinenkin sairaus, toimenpide, tutkimus."
Vaikka toimittajalla on mahdollisuus haastatella parhaita asiantuntijoita, tämä ei vielä riitä oman erikoisalan jutun kirjoittamiseen. Täytyy osata esittää oikeita kysymyksiä, tuntea kulloinenkin sairaus, toimenpide, tutkimus – edes jollakin tavalla. Ja ymmärtää kokonaisuus. Tässä tuli apuun lääketiedettä ja terveyttä seuraaville toimittajille perustettu yhdistys. Ensimmäisenä puheenjohtajana oli Sinikka Mustonen, johon olin tutustunut Uudessa Suomessa, toisena Tellervo Aho, jota muistan nähneeni Yhtyneissä Kuvalehdissä. Joka tapauksessa Sinikka houkutteli minut mukaan – ja yllätyksekseni tulin melko pian valituksi puheenjohtajan tehtävään.
Epäilin osaamistani, mutta kun Jali Ruuskanen lupautui hallitukseen, päätös oli selvä. Jalilla oli kokemusta yhdistystoiminnasta ja Hyvä Terveys -lehden päätoimittajana paljon ideoita. Toinen yhdistystämme tukeva tuon ajan voimahenkilö oli Maimu Halonen, Lääkäriliiton tiedotuspäällikkö.
Yhteistyö tarmokkaiden kollegojen kanssa tuotti tulosta!
Jali Ruuskasen vetämänä yhdistykselle tehtiin säännöt ja hänen ehdotuksestaan perustettiin vuosittain jaettava ”Hyvän Tiedon Omena” -niminen palkinto. Se oli kiitos lääkärille, joka oli auttanut toimittajia työssään, ollut selkeäsanainen ja yhteistyöhaluinen. Konkreettista palkintoa mietittäessä esille nousivat erilaiset taideteokset, pienoispatsaat ja taulut. Sain neuvoteltua nuoruuden ystäväni Riitta Nelimarkan kanssa diilin hänen töistään, joihin Riitta lisäsi omenan tai sen symbolin. Hankimme niitä valmiiksi kehystettyinä useammalle vuodelle kerrallaan.
Maarit Tyrkkö ja Riitta Nelimarkka 10.10.2020 Bongan linnassa Loviisassa.
Tärkeä henkilö yhdistykselle oli myös Jaakko Kyläsalo, joka ryhtyi huolehtimaan rahasta, jota alkoi kertyä yhteistyökumppaneiden ostaessa jäsenten osoitteita omaa tiedottamistaan varten.Pidin toiminnan tärkeimpänä tehtävänä koulutusta. Sitä suunniteltiin yhdessä isänniksi tarjoutuneiden Lääkäriliiton, Apteekkariliiton ja Lääketietokeskuksen kanssa. Toisin sanoen Maimun ja Erkkien – Alanko ja Kostiainen – kanssa. Kursseja ja seminaareja järjestettiin vuosittain retkeillen ja luennoiden. Lisäksi oli vierailuja yliopistollisiin sairaaloihin sekä potilasjärjestöjen ja lääkevalmistajien toimitiloihin.
"Hiljaisuus oli pitkä ja vaikuttava, enkeli lensi läpi salin."
Kerran, käytyämme ensiksi seuraamassa Naistenklinikassa synnytystä, tutustuimme seuraavana päivänä Etelä-Haagassa sijaitsevaan Oikeuslääketieteelliseen laitokseen. Siellä tehtiin ruumiinavauksia eli tutkittiin kuolemansyitä. Luentosalissa pidetyn esityksen jälkeen halukkaat pääsivät tutustumaan ruumiinavaussaliin. Tuoksu ei ollut houkutteleva. Paikalla oli legendaarinen patologi Martti Tenhu (15.12.1937−22.2.2015), joka ryhtyi esittelemään avaamaansa rouvashenkilöä. Hän otti irrottamansa kaksi munuaista käsiinsä – ja kysyi meiltä, mistä erotamme toisistaan oikean- ja vasemmanpuolisen munuaisen.
Hiljaisuus oli pitkä ja vaikuttava, enkeli lensi läpi salin. Oikeuslääketieteen erikoislääkäri rypisti otsaansa ja käänteli munuaisia. Meillä ei ollut aavistustakaan vastauksesta, munuaiset näyttivät keskenään niin samanlaisilta.
”Tehtävä on maallikolle vaikea”, Martti Tenhu sanoi, ”munuaiset ovat todellakin täysin samanlaisia. Mutta kyllä minä erotan oikean vasemmasta! Kas, tein oikeaan merkiksi pienen viillon!”
Toinen Tenhun oppi oli, että punaviinilasillinen päivittäin (!) pitää verisuonet puhtaina!
(Martti Tenhu Youtubessa, Ropecon 1997/ Fright Night, 5.10.2013)
Hieno, kouluttava ja tietoa jakava yhdistys
Yhdistyksessä tutustuin toimittajiin, joiden kanssa oli helppo ystävystyä. Soitin usein Maimulle tai Erkeille, kun piti löytää sopiva asiantuntija. Vuoden kohokohtana oli Messukeskuksessa järjestettävät Lääkäripäivät. Kokoonnuimme Pressitiloissa, kävimme viereisessä luentosalissa meille järjestetyissä tiedotustilaisuuksissa ja osallistuimme yhdistyksen vuosikokouksen ensimmäiseen osaan. Tämä käytäntö jatkuu – koronapoikkeuksin – edelleen. Tuolloin jaetaan myös ”Hyvän Tiedon Omena” -palkinto, joka sekin on edelleen Riitta Nelimarkan työ, värikäs serigrafia.
Terveystoimittajat on hieno, jäseniään kouluttava ja yhteistyökumppaniensa kautta tietoa jakava yhdistys. Aloittelevana terveys- ja lääketieteen toimittajana se oli minulle onnenpotku tietoon ja osaamiseen. Muistoja tapahtumista ja ”vanhemmista” jäsenistä on runsaasti – esimerkiksi blogin jo kirjoittaneesta perustajajäsenestä Leena Mallatista mieleeni tulee hänen ansioittensa lisäksi suussasulavat suklaakakut, joita Leena teki tilauksesta tärkeimpiin juhliin. Tai tapaus, kun Ulla Järvi nielaisi porealtaassa Hyvän Tiedon puusta (Nobel-puusta) poimimani omenan siemenet!
Maarit Tyrkkö järjestää parhaillaan Kansallisarkistossa omaa yksityiskokoelmaa, jonka teemana on ”Toimittajan työ”. Mukana on materiaalia myös hänen äitinsä ja isänsä toimittaja-ajoilta. Kiinnostava kokonaisuus liittyy vuosiin 1974–1981, jolloin Tyrkkö työskenteli presidentti Urho Kekkosen kirjaprojektien parissa. Niistä on ilmestynyt teokset Tyttö ja nauhuri sekä Presidentti ja toimittaja (2014 ja 2016, WSOY). Tyrkön julkaisut lääketieteen ja terveyden kansantajuistamisesta alkoivat vuonna 2000 kirjalla Suomen terveellisin kirja. Pääasialliseksi aiheiksi seuraavina vuosina nousivat äidin sairastuttua Alzheimerin tautiin – aivot, muisti, muistisairaudet ja uni – yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Terveystoimittajiin liittyy kiinnostava pokkarisarja, Duodecimin & Apteekki -sarja, jossa ilmestyi kymmenisen eri sairauksiin liittyvää opaskirjaa. Menestynein oli Tyrkön toimittama Muistihäiriöt, jota lopuksi myytiin eri ulkoasuin – siis myös kirjakauppojen kautta sekä lääketehtaiden lahjoittamana terveyskeskuksiin – kaikkiaan yli 30 000 kappaletta. Tästä on Maarit Tyrkön työhuoneen seinällä kunniakirja.
-
Ilmankostuttajista se alkoi
Minä olin ollut toimittajana kiinnostunut terveysaiheista oikeastaan jo radioajoista eli 1960-luvun lopusta alkaen.
Elettiin talvikautta 1967−68 ja kylmän ulkoilman lämmittäminen asunnoissa – erityisesti taloissa, joissa oli keskuslämmitys – johti sisäilman kuivumiseen. Tavoiteltu 40−50 prosentin suhteellinen ilmankosteus jäi jopa alle 20 prosentin. Sisäilman kuivuudesta seurasi myös terveyshaittoja. Hengitysteiden limakalvot pyrkivät kuivumaan eivätkä pystyneet täyttämään tehtäväänsä hengitysilman kosteuttamisessa ja puhdistamisessa.
”Parhaaksi keinoksi osoittautui lopulta kostea pyyhe makuuhuoneen patterin päällä.”
Markkinoilla oli kirjava joukko ilmankostuttajia, joiden käyttökelpoisuus vaihteli kehnosta kurjaan. Kirjoittamassani jutussa parhaaksi keinoksi osoittautui lopulta kostea pyyhe makuuhuoneen patterin päällä; ei melua, ei vetoa, ei kalkkisaastetta ilmaan, ei sähkönkulutusta – ja huolto helppoa ja halpaa.
No, se oli ensisijaisesti aloittelevan kuluttajatoimittajan hommia se – mutta varsinaisista terveysaiheista kiinnostuin vasta aloittaessani television puolella ravitsemusta ja terveyttä käsitelleet ohjelmat vuonna 1972. Ravinto ja liikunta -ohjelmasarjaa seurasi Terveysruutu-sarja vuodesta 1975.
”Risto Pelkonen osoittautui erinomaiseksi, hauskaksi ja taidokkaaksi kansantajuistajaksi kansanterveystieteen saloissa.”
Yhtenä aiheena oli sokeritaudiksi kansanomaisesti nimitetty diabetes. Ja koska sisareni vanhin lapsi oli sairastunut tautiin 10-vuotiaana, se lisäsi kiinnostustani perehtyä asiaan. Lääkäriliitto julkaisi tuohon aikaan luetteloa niistä lääkäreistä, jotka olivat lupautuneet asiantuntijoiksi lehdistölle. Yksi heistä oli endokrinologian erikoislääkäri, LKT Risto Pelkonen, jota haastattelin diabeteksesta. Hän osoittautuikin erinomaiseksi, hauskaksi ja taidokkaaksi kansantajuistajaksi kansanterveystieteen saloissa.
Ensimmäisen haastatteluni päätteeksi hän – varovaiseen ja ystävälliseen tapaansa – suositti nuorelle toimittajalle kirjan hankkimista alaan perehtymisen avuksi. Se kirja oli Sairaanhoitajien koulutussäätiön julkaisu ”Ihmisen fysiologia ja anatomia” (WSOY 1974) − silloin erinomainen hakuteos kansanterveyteen perehtyvälle toimittajalle. Tietenkin hankin, ja nyt sitä ei enää saa.
Minä sain Pelkosesta erinomaisen haastateltavan moneksi vuodeksi enkä ollenkaan ihmetellyt, että hänestä sittemmin tuli lääkärikunnan vanhin, arkkiatri.
En aivan varmasti osaa sanoa minä vuonna kävin ensi kertaa Espoossa, Dipolissa vuosittain tammikuussa järjestetyillä Lääkäripäivillä, mutta koska suunnittelemani Terveysruutu-ohjelma aloitti vuonna 1975, niin samoihin aikoihin se taisi olla.
Erikoistuminen kansanterveysaiheeseen TV1:n puolella johti automaattisesti siihen, että ainakin lääkäripäivillä oli välttämätöntä käydä keräämässä uusinta tutkimustietoa ja solmimassa suhteita alan asiantuntijoihin. Ja kun sille tielle oli lähtenyt, paluuta ei enää ollut.
Lääkäripäivät oli siirretty uuteen Pasilan Messukeskukseen vuonna 1986, ja tammikuun alussa 1987 toteutui Sinikka ”Cindy” Mustosen ajama idea muodostaa lääketieteestä ja terveydestä juttuja tekeville toimittajille oma yhdistys. Tavoitteena oli kohottaa tämän vaativan erikoisalan piirissä työtään tekevän toimittajajoukon ammattitaitoa muun muassa erikoisseminaarien ja koulutustapahtumien myötä.
Cindyn kertoman mukaan ajatus omasta yhdistyksestä oli syntynyt jo marraskuussa 1986, kun hän mietti, että muun muassa taloustoimittajilla ja politiikan toimittajilla oli oma yhdistyksensä – miksei siis meillä.
”Cindy innostui värväämään meitä paikalla olleita mukaan.”
Olimme silloin Lääkintöhallituksen jossakin ajankohtaisessa infossa Hakaniemen Ympyrätalon yläkerroksissa ja väliajan kahvitauolla Cindy innostui värväämään meitä paikalla olleita mukaan. Muistan hyvin olleeni hankkeelle ”myötämielinen, mutta varovainen”.
En siis kuulunut noiden kahdentoista (duodecim!) perustajajäsenen joukkoon. Leena Mallat kuului, kuten hän omassa kirjoituksessaan jo kertoikin.
Yhdistyksen jäseneksi kuitenkin liityin samana vuonna – ja uppouduin yhä syvemmälle arvostamaani jatko- tai erikoiskoulutustyöhön, mikä olikin toiminnan päätarkoitus.
Jaakko Kyläsalo, 79: ”Aloitin urani toimittajana (lauluharrastuksen siivittämänä) Yleisradion radion ajankotaistoimituksessa ja jäin eläkkeelle YLE-TV 1:n asiaohjelmista. Tuotin ja ohjasin videoita perheyhtiössämme, mm. DVD:n Lääketieteen toimittajien 20-vuotisesta historiasta. Kirjoittelin kaksi omakustanteista elämänkertaa – ja kansanterveyteen liittyviä lehtijuttuja – joskus. Asun yhä Helsingissä ja kesälomailen ”Hiidenmökillä” Lohjalla. Naimisissa toisen kerran – edellisestä liitosta tytär ja tyttärentytär 15 vuotta. Viihdyn leipomalla hapanjuureen tehtyjä ruisleipäsiä.”
Onko sinulla mielessäsi jokin terveyteen liittyvä aihe, josta haluaisit kirjoittaa blogitekstin? Julkaisemme mielellään jäsenten kirjoituksia blogissa.
Toimi näin
Rajaa aihe ja kirjoita siitä noin 3 000−3 500 merkkiä pitkä teksti. Suosi lyhyitä kappaleita. Tekstiä muokataan tarvittaessa. Lähetä valmis teksti osoitteeseen sihteeri@terveystoimittajat.fi. Kirjoittajasta toivotaan saatavaksi myös lyhyt esittelyteksti.